// Hellä leijona-teos saatu pr-näytteenä.
MILLOIN? Tämä kuva aurinkoisesta kesähetkestä on otettu juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina, 27.6. iltapäiväauringossa.
MISSÄ? Löysin varjoisan paikan lukuhetkelleni omalta kotiterassilta.
MITÄ? Sain Otavalta kesälahjaksi pinon kirjoja, joista ahmaisin alusta loppuun heti kirjan nimeltä Kutsuvieraat (tuosta hurjan hyvästä dekkarista kerroinkin jo aiemmin täällä!) ja nyt tartuin Marianna Kurton Hellään leijonaan. Näytelmäkirjailija Anniinan tarina on pitänyt minua otteessaan kirjan ensimmäisiltä sivuilta lähtien ja sunnuntaina luin tämän hurmaavan romaanin loppuun. Ihmissuhteita, kaupunkilaiselämää, jatkuvaa rakkauden kaipuuta ja etsimistä, kohtaamisia kahvilassa, spontaaneita illanviettoja ja matka Tallinnaan, ystäviä ja haaveita – mitä muuta sunnuntaipäivän lukuhetkeltä voisi edes toivoa! Sen lisäksi, että hyppysissäni oli mainio kirja, edessäni oli herkullinen pala Matin äidin tekemää raparperipiirakkaa ja kuppi kahvia. Tuo hetki oli timanttisen täydellinen päätös juhannusviikonlopulle.