Ei tämä voi olla todellista. Ei voi.
Elettiin vuoden 2018 tammikuuta, kun havahduin kesken työpäiväni siihen, että kihlasormukseni puuttui sormestani. Sen päivän työt loppuivat siihen ja aloin kuumeisesti (kirjaimellisesti, olin kovassa flunssassa tuolloin) etsiä sormusta työhuoneestani. Tarkistin roskakorit nenäliinoja myöten, siirsin lipastot ja kaapit paikoiltaan, kolusin läpi lattialistat ja ikkunalaudat, kiipesin kurkistamaan kattovalaisimien päältä ja etsin sormusta kirjaimellisesti aivan joka paikasta. Muistin sormuksen olleen sormessani töihin saapuessani, joten tiesin, että jostakin sen on löydyttävä. Mutta ei, ei mistään. Lopulta annoin periksi ja hiivin kotiin surullisena Mäkkärin kaistan kautta. Muistan kuinka mussutin Happy Meal-ateriaa keittiössämme ja Eppu-koirakin tuli ihmettelemään, mitä kummaa oikein surin.
Esinehän se vain toki oli, mutta esineistä se yksi rakkaimmista ja tärkeimmistä.
Vuodet kuluivat ja kadonnut sormus oli mielessäni vähintään viikoittain. Olen bloginkin puolella joutunut monesti vastailemaan kysymykseen kadonneesta kihlasormuksestani ja olen saanut teiltäkin lukuisia vinkkejä siitä, mistä sormusta kannattaisi etsiä. Viimeksi tämän vuoden kesäkuussa, kirjoittaessani tätä postausta, aloin jo pohdiskella josko seitsemännen kihlapäivän kunniaksi olisi aika hankkia uusi sormus. Onneksi en kuitenkaan tehnyt niin.
Elettiin tämän viikon helteistä tiistaita, isäni syntymäpäivää, kun jotakin käsittämätöntä tapahtui. Jaamme isäni kanssa työhuoneen ja iltapäiväauringon paahtaessa ikkunoista sisään, isäni tokaisi, että olisi aika kurkata huoneessamme olevan ilmalämpöpumpun suodattimet. Taisin jopa vähän vängätä vastaan, sillä päivä oli jo pulkassa ja jatkaisimme yhteisellä kyydillä kotiin päin. ”Ääh, älä nyt niitä kato, lähetään jo.” Isäni kuitenkin haki tikkaat, kiipesi koneen luokse, irrotti sitä peittävän kannen ja tarkasti suodattimet. Jotain kilisi ja kolisi. En kiinnittänyt hommaan mitään huomiota, nousin työpöytäni äärestä, ja olin juuri väistämässä tikkaita, kun katseeni osui lattialla olevaan rinkulaan.
Rinkulaan, joka oli sormukseni.
En edes osaa sanoin kuvailla sitä tunnereaktiota, joka kehoni valtasi. Itkin, nauroin ja lähetin tunnemylläkässäni perheryhmäämme ja ystävilleni itkunaurunsekaisia ”Apua, ette ikinä arvaa mitä tapahtui!”-videoviestejä whatsappissa. Tärisin, itkin ja olin niin onnellinen, että taisin hetken aikaa pomppia ympäri toimistoa.
No nyt varmaan mietit, miten ihmeessä sormukseni ilmalämpöpumpun sisuksiin päätyi? Tuona samaisena päivänä, kun sormus hukkui, muistan säikähtäneeni valtavaa (kyllä, sen täytyi olla valtava) ötökkää kahvimukissani siitä hörpätessäni. Tiedän, tämä tarina on todella epäuskottava, mutta juuri tuon ötökkäasian vuoksi oli olemassa mahdollisuus, että sormus voisi olla korkealla – siksi niiden kattovalaisimienkin päälle kurkin! Tuolloin lensi kahvikuppi nopeasti takaisin pöydälle ja samalla heilautin toistakin kättäni voimakkaasi. Ja tuon reaktion seurauksena, sormukseni on täytynyt irrota sormestani. Muistan tarkastaneeni ilmalämpöpumpun päällisen sormusta etsiessäni, mutta kukapa olisi uskonut, että olen onnistunut ”heittämään” sormukseni suoraan sen sisuksiin. Toki on myös mahdollista, että sormus on lentänyt koneen päälle ja tippunut jostakin aukosta koneen sisään. Vuosien varrella suodattimia on toki tarkistettu ennenkin, mutta tällä kertaa onni potkaisi ja jostakin koneen uumenista, sormus tippui alas.
Ensimmäinen reaktioni sormukseni löytymiseen olikin ”eihän tätä usko kukaan..”, ja olenkin melko varma siitä, että sinäkin siellä juuri pudistelet päätäsi.
Kiitos helleaalto 2022, kiitos iskä.