AVARUUS NEULETAKISSANI

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Merkurius, Venus, Maa, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus, Pluto.

Tämän sanaparven muistan opetelleeni jo ala-asteella ulkoa. Muistan piirtäneeni planeettajonon vihkooni (voitte vain kuvitella kuinka paljon koristelin muistiinpanojani koulussa piirustuksillani!) ja tankanneeni järjestystä koetta varten niin, että muistan sen edelleen. Kouluvuosieni jälkeen tilanne on tosin muuttunut sen verran, että Pluto ei taida enää olla virallinen planeetta, mutta tähän projektiin halusin sen ehdottomasti mukaan.

”Äiti, voisitko virkata mulle Auringon ja kaikki planeetat?”

Ja äitihän virkkasi.

Näin sosiaalisessa mediassa jo aaaaikoja sitten kuvan planeetoin koristellusta mustasta neuletakista, enkä sen jälkeen saanut sitä pois mielestäni. Googlettelin asiaa, mutta kun samankaltaista neuletta ei tullut verkkokaupoissa vastaan, päätin toteuttaa sellaisen itse, äitini avustuksella tosin. Omissa hyppysissäni ei virkkuukoukku pysy, mutta äitini on onneksi todellinen mestarivirkkaaja. Hän onnekseni innostui ajatuksesta niin, että ryhtyi hommiin ja pian virkatut planeetat ja Aurinko olivat valmiita neuletakkiin kiinnitettäviksi. Seuraavaksi ongelmaksi muodostuikin neuletakin valinta – mietin jo hetken josko alkaisin neuloa itselleni mustaa puseroa, mutta päätin kuitenkin kiinnittää koristeet lopulta lempparineuletakkiini! 

Asettelin planeetat paikoilleen ja kiinnitin ne pienin ompelein neuleeseeni. Mikäli haluan joskus vaihtaa planeetat vaikkapa eri neuleeseen, se onnistuu. Neuletakkini herätti jo Instagramini puolella (@nooranappila) valtavasti ihastusta, enkä ihmettele sitä ollenkaan. Äiti teki planeetoista hurmaavan yksityiskohtaiset ja lopputuloksena ylläni on todella ihastuttava ja persoonallinen neuletakki. Neule on ollut ylläni jo pariin kertaan ja molemmilla kerroilla se on kerännyt valtavasti kehuja. 

On sanomattakin selvää, että I love it, I love it, I love it!

Ps. Sattuipas hassusti, että blogiini osui peräti kaksi avaruusaiheista postausta peräkkäin – joko sinä kävit hankkimassa tällaisen?


Posted in muoti and tagged by NOORA.