Tammikuu ja rapsakat pakkaspäivät ovat tuoneet mukanaan liikuntainnon takaisin arkeeni. Sairastin elämäni ensimmäisen koronan marraskuussa ja tauti vei voimat niin, että liikunnan harrastaminen jäi pitkäksi aikaa. Mutta nyt energiaa taas löytyy ja alkuvuoden tavoitteekseni otankin ehdottomasti liikunnan ilon säilymisen ja lihaskunnon parantamisen. Pakkaspäivien kävelylenkit ovat tuoneet jo paljon iloa ja energiaa päiviini. Tästä se taas lähtee!
Miksi ihmeessä olen laittanut vaatekaapistani miltei kaikki Barbie-pinkit vaatteet kiertoon? Pinkki väri ei iskenyt vuosikausiin, mutta nyt suorastaan janoan sitä ylleni. Mitä pinkimpi sitä parempi! Onneksi löysin Inch Storen aleista täy-del-li-sen Samsøe & Samsøen pinkin neuleen vaatekaappiini. Ja kun samaa sävyä löytyi valikoimasta myös pirtsakka pipo, en yksinkertaisesti voinut olla kiikuttamatta sitä kassalle. Ja tämä mekko on onneksi vielä kevättä ajatellen tallessa..
Olen kaivannut koukuttumista johonkin hyvään sarjaan ja vihdoin se tapahtui! Netflixin Petät vain kerran-minisarja oli niiiiin hyvä, että ahmaisin sen miltei kerralla. Huomaan pitäväni kovasti Harlan Cobenin teoksiin pohjautuvista sarjoista ja tämäkään ei tehnyt poikkeusta. Yllättäviä juonenkäänteitä, mielenkiintoisia henkilöhahmoja ja sopivasti säpinää – toimii!
Sen lisäksi, että olen ehtinyt istahtaa pitkästä aikaa Netflixin ääreen, olen alkanut taas pitkästä aikaa käydä säännöllisesti kirjastossa – ja alkanut käyttää myös verkkokirjaston varausmahdollisuuksia! On hykerryttävän kiva fiilis, kun kännykkään kilahtaa viesti saapuneesta varauksesta ja pääsee odottamansa kirjan pariin.
Vaikka tammikuuhun on mahtunut paljon mukavia ja ihania juttuja, huomaan tutun vaivan, narskuttelun, palanneen taas kuvioihin. Nyt aion tarttua tuohon ongelmaan kuitenkin heti, enkä odottele sen pahenemista; suunnitelmissani onkin testata tällä kertaa Buccal-hierontaa. Mielelläni kuulisin kokemuksia tästä hierontamuodosta, jos olet käynyt sitä testaamassa!
Tammikuu on siis alkanut tällä suunnalla äärimmäisen hyvissä fiiliksissä ja tuntuukin ihan käsittämättömältä, että uutta vuotta on vierähtänyt eteenpäin jo parisen viikkoa. Luvassa loppukuulle on paljon työkiireitä ja erilaisia projekteja, mutta lupaan bookata aikaa myös niille talvisille kävelylenkeille, avantopulahduksille ja hymyilyttäville hetkille pinkin neuleeni sisuksissa. Paukkuvia pakkaspäiviä!