Mitä saadaan, kun yhteen laitetaan pörröinen kääpiöpinserin ja kiinanharjakoiran megamix, yksi karvaton nahkiainen, kaksi pitkäkoipista vinttikoiraa ja yksi upouusi koiran kolo? Pyjamabileet tietysti!
Eppu juhli nelivuotissyntymäpäiviään kutsumalla koolle koko lähipiirin leppoisan laumamme. Juhlat vietettiin tietysti Epun uudessa kotikolossa, jossa kävikin illan aikana melkoinen kuhina. Kiitos Ostohyvityksen ja Re:fashionin yhteistyökampanjan, uuden kodin kunniaksi Eppu tarjoili seurueelle niin herkkupaloja kuin muistojakin, sillä jokainen vieras sai vielä kotiinviemisiksi oman lelunkin. Epun ensimmäinen blogiyhteistyö olikin todellinen menestys. Kiitos Ostohyvityksen, tekemällä nämä tärkeät hankinnat Ostohyvityksen kautta Zooplussalta, karttui tililleni kaiken lisäksi rahaa!
En kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi en ole jo aiemmin tutustunut Ostohyvitys.fi-sivustoon. Kirjautumalla sivustolle ja tekemällä verkkokauppaostoksia jostakin Ostohyvitys.fi:hin kuuluvasta verkkokaupasta (..joita on muuten yli 450!) kerrytät tilillesi oikeaa rahaa tietyn prosenttiosuuden mukaan, joka vaihtelee verkkokaupoittain. Esimerkiksi, tilasin Zooplussalta Epun pyjamabileitä varten tuotteita 107,74 eurolla. Sain tekemällä ostokseni Ostohyvityksen kautta takaisin 1,89 euroa eli 2 % loppusummasta. Tuo hyvitys kirjautui Ostohyvitykseen omalle sivulleni ja potti karttuu sen mukaan, mistä ja kuinka paljon ostoksia teen. Tekemällä esimerkiksi Nelly.com-ostoksesi kirjautumalla sivustolle Ostohyvityksen kautta, saat ostoksiesi loppusummasta takaisin 11,50%! Joukosta löytyykin paljon juuri niitä verkkokauppoja, joissa itse shoppailen, lemppareistani mainittakoon nyt esimerkiksi Fashionstore.fi, CDON.com ja Zalando.
Jotta hyvitykset kirjautuvat sivullesi, on sinun siis ennen ostoksien tekemistä kirjauduttava Ostohyvitys.fi-sivustolle ja klikkailtava tiesi haluamaasi verkkokauppaan Ostohyvityksen kautta. Muut välilehdet kannattaa sulkea, varmistaen, että ostoprosessi sujuu alusta loppuun onnistuneesti.
Mutta takaisin pyjamabileisiin. Epun bileet olivat niin onnistuneet, että Eetu-kiinanharjakoiralle laitettiin välittömästi samanlainen yksiö tilaukseen. Ostohyvityksen kautta tietysti, ja jälleen omiin ostohyvitystapahtumiini kirjautui hyvitystä 1,07 euroa. Vaikka mainitsemani hyvityssummat saattavatkin tuntua pieniltä, kannattaa muistaa, että pienistä summista kertyy isoja säästöjä ajan myötä.
Ostohyvitys haluaakin nyt hemmotella lukijoitani viiden euron alkubonuksella. Kirjautumalla Ostohyvitys.fi-palveluun tämän linkin (klik!) kautta, saat bonustilillesi alkubonuksen koodilla CURIOUSER. Meidän innokkaiden verkkoshoppailijoiden kannattaa pitää kyseinen palvelu mielessä esimerkiksi jouluostoksia tehdessä. Ostohyvityksen kautta shoppailemalla säästyy oikeaa rahaa. Palvelu on helppo käyttää ja ostoksien tekeminen mutkatonta, omalta sivultasi saat myös jatkuvasti tiedon siitä kuinka paljon ostohyvityksiä bonustilillesi on yhteensä kertynyt.
Myös pyjamabileiden seurue oli enemmän kuin tyytyväinen tähän pieneen hemmotteluhetkeen. Hemmottelu osuikin juuri sopivasti näitä karvakuonoja ajatellen. Tällä viikolla on nimittäin vietetty eläinten viikkoa. ♥