THE SEPTEMBER ISSUE JA MUITA SYKSYISIÄ MERKKEJÄ

Saanko nyt todeta syksyn alkaneen? Ainakin aamuisin tuntuva, kirpsakka lämpötila, terassille tipahdelleet syksyn värittämät lehdet ja kaipuu syystakkien uumeniin viittaisi kovasti siihen, että vihdoin kesä luovutti estradinsa seuraavalle vuodenajalle. Shhh.. Ei kerrota kenellekään, mutta itse kaipasinkin jo kynttilä-seasonin pariin.

Syksyn merkkejä on siis jo ilmassa. Tapoihini on jo vuosikausia kuulunut hankkia Voguen legendaarinen the September Issue aina näin syyskuun alkaessa ja tänäkin vuonna suuntasin Akateemiseen Kirjakauppaan ostoksille. Täydelliseen syysfiilistelyyn ei tarvita kuin tuo lehti ja kuppi kahvia. Jotakin taikaa siinä aina on. 

Viikonloppuna päätin myös kaivaa vaatekaapistani esiin ne rakkaimmat neuleet, jotka ovat odotelleet kesän ajan käyttöön pääsemistä. Ensimmäisenä käteeni osui tämä neule muutaman vuoden takaa. Etsin tuolloin täydellistä neuletta pitkään ja lopulta, kun kaupasta ei sellaista löytynyt, päätin tarttua puikkoihin ja neuloa neuleen itse. Novitan Hygge-langasta tämä muhkea ja pehmeä paita valmistui hetkessä ja huomaan blogini analytiikkaa selatessani, että moni teistä on päätynyt blogini seuraajaksi juurikin tämän ohjeen kautta. Ihanaa, että olette täällä ja vielä ihanampaa jos ohjeeni on innostanut teitä neulomisen pariin.

Pehmeät neuleet, lehtien syysnumerot ja syksyiset sävyt olohuoneen pöytää koristavassa kukkakimpussa – kyllä, syksy on täällä!


Posted in and tagged , by NOORA.