Etsin eräänä kauniina kesäpäivänä secondhand-kierroksellani kauniita juhlakenkiä kesän juhlakimaraan, kun silmieni eteen osuivat ne Manolo Blahnikit, jotka varmasti ovat tutut meille kaikille Sinkkuelämää-sarjaa katsoneille. Carrien siniset hääkengät nököttivät Oldien hyllyllä ja jos shoppailubudjettini olisi ollut rajaton, olisin ostanut nuo ikoniset kengät välittömästi kirjahyllyyni koristeeksi. Nuo kengät jäivät ja tulevat vastaisuudessakin jäämään vain unelmiini hurjan hintalappunsa vuoksi, mutta samalla kierroksella vastaani tuli myös toinen kenkäpari, joka kiinnitti huomioni.
Näissä hopeisissa Manoloissa hintalapussa oli huomattavasti edullisempi hinta ja vaikka kengissä jonkin verran käytönjälkiä näkyikin, ne olivat erinomaisessa kunnossa. Ja minusta on vain ihanaa, että kenkäparista näkyy se, että ne ovat vieneet käyttäjänsä jo aiemminkin ihaniin seikkailuihin! Kenkien lesti istuu jalkaani täydellisesti ja jopa yllätyin siitä, kuinka hyvä näinkin korkeilla kengillä on kävellä, vaikka yleensä jaloissani näkee pelkkiä tennareita.
Kiikutin kengät kassan kautta kotiin ja ne päätyivät jo peräti kaksiin kesän kemuihin. Ihanat aarteet, joita lainaan ilolla myös ystävilleni – pari varausta nimittäin kilahti heti puhelimeeni, kun nämä kengät vilahtivat Instagramissani. Ja mikäs sen ihanampaa kuin päästää kengät tanssilattialle myös ystävieni kanssa!
Säihkyvää maanantaita ja supereita secondhand-löytöjä viikkoosi!