ARKEA, 4/52

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Tämä talviauringossa kylpevä kuva on otettu viime viikon lauantaina, 29. päivä, kun elimme vielä tammikuuta ja kuvauspäivä oli juuri saatu purkkiin.Hengailin hyväntuulisena olkkarissamme ja halusin ikuistaa yhden talven käytetyimmistä neuleistani. Sain tämän Vimman neuleen Matilta joululahjaksi ja pidin siitä hurjasti! Ihana väriläiskä talven pakkaspäiviin ja harmaisiin hetkiin. Eikö olekin herttainen?Kuten olen kertonutkin, teen pääsääntöisesti aina keskiviikkoisin sisällöntuotannon töitä, mutta tuolla viikolla koko lauantai kului kuvatessa. Matti vietti miltei koko päivän pilkillä järvellä, ja minä käytin päiväni kuvaillen ensiksi asiakkaille tuotekuvia ja sen jälkeen materiaalia blogiini. Tämä kuva on itse asiassa otettu vahingossa. Odotin kännykkäni yhdistyvän kameraani wifin kautta ja katselin ulos ikkunasta pihapuussa leikkiviä oravia. Painoin vahingossa laukaisunappia ja muistikortille tallentui tämä otos – aika kiva sellainen! Tiesittekö muuten, että kuvaan suuren osan kuvistani itselaukaisinta apuna käyttäen? Matti on timanttinen valokuvaaja ja hyödynnän hänen apuaan paljon, mutta toisinaan kuvailen omassa rauhassa asuja myös wifin kautta. Mainio ominaisuus Olympus-kameroissa! ;)


Posted in lifestyle and tagged by NOORA.