Collegepuku : BILLEBEINO
// 1 // Pihassamme kasvaa valtavia vaahteroita ja tammivanhus. Vaahterat tiputtivat viikonlopun syystuulissa jo suurimman osan lehdistään, enkä millään malttaisi olla tarttumatta jo haravanvarteen. Turhaa työtähän se olisi. Juuri, kun lehtikuorrute olisi saatu nurmikon yltä pois, tiputtaisi tammi lehtensä uudeksi peitteeksi. Taidanpa siis malttaa mieleni. Kaikki sitten kerralla pois.
// 2 // Tällä viikolla alkaa uudenlainen arki, joka kestää ainakin jouluun asti. Olen toimistolta, päivätyöstäni, pois keskiviikkopäivät. Näin vapautuu kokonainen arkipäivä sisällöntuotanto-, blogi- ja valokuvaustöille. Tuntuu ihanalta ajatukselta, että tämän uuden järjestelyn myötä töitä ei tarvitse tehdä enää viikon jokaisena päivänä, vaan viikonlopusta säilyy ainakin toinen päivä kokonaan levolle.
// 3 // Tämän vuoden Roosa nauha on hurjan kaunis. Osallistun joka vuosi Roosa nauha-keräykseen hankkimalla lokakuussa nauhan. Olethan sinäkin jo muistanut tehdä tämän tärkeän hankinnan?
// 4 // Jaksan kerta toisensa jälkeen hämmästellä sitä, kuinka kauniit kiharat saakaan aikaiseksi tällä tekniikalla. Lämpöä ei tarvita lainkaan ja kiharat pysyvät kauniina useamman päivän ajan. Lopputulos on todella luonnollinen, ja täydellinen esimerkiksi minulle, joka en edelleenkään ole oppinut tekemään kiharoita suoritusraudalla.
// 5 // Olen asunut jo miltei pari viikkoa tämän latensävyisen collegepuvun uumenissa aina kotona ollessani. Se on ihana heittää ylle toimistopäivän jälkeen tai sujahtaa sen sisuksiin uinnin jälkeen. Tänään saan viettää koko päivän lempparilookissani.
Mukavaa päivää! <3