LUMIVIIKON TAVOITTEITA X 5

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti


NEULEMEKKO UHANA DESIGN  SAAPPAAT ARCTIPS //saatu
KORVAKORUT WOOD MIND


Hyvää huomenta luminen maailma; kello näyttää vasta kuutta maanantaiaamuna, mutta vieressäni höyryää jo kupillinen kahvia ja ennen töihin lähtöä aion tarttua vielä kutimeenkin. En tiedä miksi, mutta hirvittävän usein nukun sunnuntain ja maanantain väliset yöt huonosti. Tänään unta ei riittänyt tämän pidemmälle, joten päätin naputella teille reaaliaikaisia kuulumisia aamupalapöydästä, kuvien kera, joissa näkyvä mekko on muuten yksi ihanimmista saamistani joululahjoista. Matti hemmotteli minua tällä Uhanan neulemekolla, jonka voisi sanoa olevan täydellinen talvimekko. Juuri tällaisena lumisena päivänä on ihana piiloutua mekon syövereihin tuiskuja ja viimaa pakoon.

Mutta palataanpa niihin otsikon mukaisiin lumiviikon tavoitteisiin.

[ 1 ] En ole ikinä, en ikinä ikinä, tehnyt itse kalakeittoa. Syytän tuota lumista sääkarttaa, jonka kaveriksi suorastaan kuuluvat lämpimät keitot kävelylenkkien jälkeen ja niinpä klikkailinkin kauppakassitilaukseeni elämäni ensimmäisen kalakeiton ainekset. Luotan siihen, että homma on hallussa, mutta maailman herkullisimpia kalakeittoreseptejä saa toki jakaa kommenttiboksissa.

[ 2 ] Olen melko varma siitä, että tämä viikko tarjoaa täydelliset puitteet talviurheilulle. Siispä kaivan jo valmiikset lämpimän villakerraston esiin ja haen sukseni tuulikaappiin autotallin uumenista. Tekosyiden keksiminen hiihtämättä jättämiselle on siis turhaa.

[ 3 ] Kutimeni väkersi viikonlopun aikana parikin pehmoista pipoa teille arvottavaksi – lumisen viikon kunniaksi pipoarvonta pärähtää käyntiin sekä instassa (@nooranappila) että blogissa!

[ 4 ] Lauantaina raahauduin vihdoin hierontaan kipuilevan hartiaseutuni kanssa ja hoitolan tiedoissa luki, että olen viimeksi käynyt paikalla syyskuussa. Syyskuussa! Mitä ihmettä Noora? Vaikka olenkin niin monesti jo todennut, että fyssarin luona pitäisi käydä vähintään pari kertaa kuukaudessa, miksi ihmeessä välit venyvät aina näin pitkiksi. Nyt varasin seuraavan kerran jo valmiiksi ja sain hyviä vinkkejä salille kehonhuoltoa varten. Eilen oli vuoden ensimmäisen salikerta, jos voimia riittää huonosti nukutun yön jälkeen, tänään raahaan hartiani kuntoilemaan jo toistamiseen.

[ 5 ] Varaan itselleni jokaiselle tämän viikon arki-illalle vartin rentoutumistauon. Olkoon se sitten jalkakylpy telkkarin edessä, tunnelmallinen vartin hiljainen kävelylenkki läheisen lammen ympäri tai hetki hyvän kirjan parissa ennen nukkumaanmenoa. Olen melko varma siitä, että tämän tavoitteen toteutuminen on tämän listan suurin haaste.

Tunnelmallista lumisadetta, lumiukkokelejä ja talvitöppösten alla narskuvan lumen sulosointuja viikkoosi!


Posted in muoti and tagged by NOORA.