PISAROIVA KAUNEUSKUURI

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

candc

Katsoin tänä aamuna itseäni peilistä. Virhe. Olen nyt sairastellut enemmän tai vähemmän viikon verran ja siltä kyllä näytänkin. Ehkä tuolla karkealla talouspaperilla ei olisikaan kannattanut niistää nenää verille ja ehkäpä olisi kannattanut harrastaa jonkinlaista rasvailua, vaikka kuumeillessa se olikin viimeinen asia mikä mieleen juolahti..

Viime syksynä olin peräti kaksi kertaa kauneuskuurilla. Sain blogin kautta nimittäin Lumenelta testiin heleyttäviä kauneuspisaroita, joita käytetään kasvojen iholle kuuriluonteisesti. Kun ensimmäisen kerran rikoin kapseleista yhden, puristin sieltä keltaista voidemaista ainetta kädelleni ja levittelin sen naamalleni, olin _todella_ skeptinen asian suhteen. Kun 28 vuorokautta oli kulunut, ihoni voi paremmin. Se siitä skeptisyydestä sitten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuivunut, väsynyt ja eloton flunssanjälkeinen ihoni kaipaa nyt hellyyttä. Niinpä kaivoin nyt esiin ostamani pisarapurtilon ja luotan C-vitamiinin parantavaan voimaan. Puolukkaa sisältää ainesosia, jotka edesauttavat ihon kirkastumista ja lakan siemenöljy puolestaan torjuu ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä – melkoisella luonnon tehoduolla ollaan siis liikenteessä! Suunnittelin aloittavani kuurin vasta, kun viimeisetkin talven rippeet ovat sulaneet, mutta tätä tehohoitoa tämä flunssanaama kaipaa juuri nyt.

Purkki sisältää siis 28 kauneuspisaraa ja hintaa sillä on noin 20 euron verran. Ja hei, jos taloudessanne asuu utelias miekkonen, varoittakaa häntä, että näitä C-vitamiineja ei napsita suun kautta. Jep, onneksi Matti kuitenkin lukee aina mitä purkissa sanotaan ennen kun heittää vitamiineja naamaan.

Oletteko testanneet jo tätä aurinkoista kauneuskuuria?

Psst. Tsekkasitteko muuten jo mitä mieltä Pirkon mami oli Lumenen puolukkaisesta herkusta? ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

enkku2

I have been sick for over a week now. After a bad flu my skin looks always so tired and unhappy, that I just had to do something to make it look better. I have tested these ”beautydrops” from Lumene a few times earlier, and I absolutely love them. You use these drops one per day, and after 28 days, your skin looks glowing and moisturised, thanks to the vitamin C, which these drops include. This is my tip and trick for the tired skin, have you tried them already?


Posted in kauneus and tagged , by NOORA.