Luotan ystävääni Idaan sataprosenttisesti; toki muulloinkin, mutta varsinkin silloin, kun kyse on luonnollisesta ihonhoidosta ja kosmetiikasta. Olin jo jokin aika sitten huokaissut helpotuksesta löydettyäni sen minulle sopivimman kasvojen ihonhoitosarjan, kunnes eteeni nousikin yhtäkkiä ongelma. Ihonhoitorutiineistani puuttui vielä pari oleellista tuotetta.
Ida suositteli, että testaisin ranskalaisen Ecocert- ja Cosmebio-sertifioidun luonnonkosmetiikkasarja NAFHA:n tuotteita, joiden joukosta löysin juurikin etsimäni tuotteet, herkälle iholle sopivan kuorintavoiteen ja kosteuttavan kasvonaamion. Kun kuukauden pituinen ihonhoitohaasteemme oli ohi, otin myös nämä tuotteet osaksi päivittäistä ihonhoitoani.
NAFHA on arabiaa, ja tarkoittaa hengitystä ja elintärkeää asiaa. Laadukkaita ja luonnollisia ihonhoitotuotteita arvostavana, olin vaikuttanut tuotesarjasta jo ennen kuin sain edes tuotteet käsiini, NAFHA:n tuotteista nimittäin jokainen on palkittu vuoden 2013-2014 ”Guide to the Best Cosmetics”- kosmetiikkaoppaassa, joka kokoaa yhteen maailman parhaat kosmetiikkatuotteet. Melko vaikuttavaa, sanoisin.
Kun aloin tutustua saamiini tuotteisiin, ihastuin välittömästi NAFHA:n kauniiseen ulkoasuun. Visuaaliset asiat saattavat tuntua kosmetiikkatuotteista puhuttaessa merkityksettömiltä, mutta minä arvostan myös sitä, että niin sisältöön kuin ulkoisiinkin seikkoihin on panostettu.
Tuotteiden ulkonäön ihastelu jäi tosin siinä kohtaa, kun laitoin tuotteet tositoimiin. Aloitin tuotteiden testailun osana ihonhoitorutiinejani kuorimalla kasvoni pehmeällä, ihoa syväpuhdistavalla ja talia poistavalla kuorintavoiteella hieman pelonsekaisin tuntein. Käydessäni jokin aika sitten kosmetologilla hän kehotti minua nimittäin käyttämään kuorintavoiteita harkiten ihoni pintakuivuuden vuoksi. Sen sijaan, että NAFHA:n kuorintavoide olisi tehnyt kasvoille hallaa, se teki niistä pehmeät ja kosteutetun tuntuiset. Ihoa ei kiristellyt eikä kuivia alueita ollut kuorinnan jälkeen havaittavissa. Argan- ja seesamiöljyt tekevätkin tuotteesta myös uudistavan.
Arganöljyä sisältää myös tuote, jota kuorinnan jälkeen levitin kasvoilleni. Annoin kosteuttavan ja rauhoittavan kasvonaamion vaikuttaa ihollani n. 10 minuutin ajan. Jo tuotteen vaikuttaessa huomasin kuinka tehokkaasti naamion hunaja-, macadamia- ja apinaleipäpuuöljy alkoivat tehdä taikojaan kosteuttaen ja hellien ihoa. Pestyäni naamion pois, iho oli hehkuva. Kuulostaa niin kliseiseltä, mutta voi kuulkaa, voitte luottaa sanaani. Tämä naamio oli huikea.
NAFHA-kolmikkoni täydensi vielä kosteuttava päivävoide, kaktusviikunaöljyä sisältävä suosikkituote, jota halusin myös testata, vaikka luottotuote päivävoiteiden saralta olikin jo löytynyt. Pakko kuitenkin suositella teille tätäkin. Tuote vei jalat alta siinä kohtaa, kun testasin josko se soveltuisi osaksi aamun meikkihetkeä- ja soveltuihan se! Ihoa elvyttävä ja suojaava voide imeytyi niin nopeasti kasvoille, että lähes välittömästi voiteen käytön jälkeen voikin jo alkaa meikata. Tiedän, että moni mimmi siellä ruudun toisella puolen varmasti arvostaa tätä faktaa.
Haluan nostaa esille vielä yhden asian NAFHA:sta. Sen lisäksi, että se on luonnollista, tehokasta ja meille herkkäihoisillekin soveltuvaa, se on myös lompakkoystävällisempää luonnonkosmetiikkaa kuin monet muut merkit luonnonkosmetiikan saralta.
Mikäli luonnollisemman ihonhoidon testaaminen on sinullakin suunnitelmissa, suosittelen lämpimästi tutustumaan tuotteisiin vaikkapa Hillstrands.comin valikoimissa. Ja hohoi, kipin kapin takaisin tänne blogin puolelle sitten lauantaina, vink vink. Voit jo valmiiksi alkaa mietiskellä, mitä NAFHA:n tuotteista sinä haluaisit testailla..
Postauksessa esitellyt tuotteet blogin kautta saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä. Bloggaajalle ei kerry tuloja linkkien kautta sivustolle ohjautuneesta liikenteestä/ sieltä tehdyistä ostoista.