KIHLASORMUKSEN COMEBACK?

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti


Pusero: Uhana Design
Farkut: Kappahl
Sormukset: Kappahl
Korvakorut: Monki


Ei, ei sitä ole vieläkään löytynyt. Joka kerta kaappeja siivotessani huomaan toivovani kadonneen kihlasormukseni ilmestyvän maagisesti esiin jostain, mutta alan menettää asian suhteen toivoni. Ja olemmehan jo katoamisen jälkeen muuttaneetkin, joten tuskinpa tuollainen yllätys enää vastaan ikinä tulee. Kihlasormuksen hukkuminen aiheutti kuitenkin sen, että en ole tuon katoamisen jälkeen ”uskaltanut” käyttää lainkaan sormuksia. Monilla sormuksistani on tunnearvoa, enkä ikinä unohda sitä kylmäävää tunnetta, kun tajusin kihlasormukseni kadonneen.

Olen kuitenkin kaivannut sormusta sormeeni jo vuoden verran. Ongelmaksi on muodostautunut se, että en ole vielä löytänyt sormusta, joka olisi sopiva nimettömääni. Kihlasormukseni oli minulle hitusen liian iso etenkin talvipakkasilla, ja juuri pakkaspäivänä sormus sormestani jonnekin tippuikin. Sormukseni oli kokoa 15½, mutta veikkaan, että oikea koko olisi lähempänä 14½:lta.

Olen miettinyt sormuksen teettämistä, mutta se tekisi sormuksesta jo niin spesiaalin, että en uskaltaisi ikinä laittaa sitä sormeeni. Juuri tällä hetkellä olenkin kääntymässä yksinkertaisen, kultaisen rinkulan puoleen. Hankin setin sormuksia Kappahlista ja olen niiden avulla totutellut taas ylipäätään pitämään sormuksia. Setin joukossa oli ihastuttavia kaunokaisia ja haluaisinkin, että kihlasormus sopii hyvin pidettäväksi myös näiden korujen kera. Lempparikoruni ovat miltei kaikki kullansävyisiä, joten siltäkin kannalta, kultainen kihlasormus olisi hyvä valinta. Vaikkakin rakastin myös ylikaiken alkuperäistä sormustani.

Haluaisin myös ehdottomasti kuulla, jos olette bongailleet kauniita kihlasormuksia esimerkiksi kotimaisilta brändeiltä. Toivonkin kommenttiboksin nyt täyttyvän kauniista sormusvaihtoehdoista, jotta päätöksentekoni helpottuisi! ;)


Posted in muoti and tagged by NOORA.