Onnea rakkaamme. Juhlit eilen komeaa saavutusta, kun ikää mittariin tuli jo 240 vuoden verran. Juhlimme yhdessä lukuisten tamperelaisten kanssa syntymäpäiviäsi Koskipuistossa, Tammerkosken kupeessa, jossa vedet tanssivat kunniaksesi. Näytit eilen upealta. Onnellista uutta ikävuotta sinulle kaunokainen.
Tampereen syntymäpäivien kunniaksi Tammerkoskessa nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa Dancing Fountain-esitys, jossa musiikki valtaa keskustan ja upeat suihkulähteet tanssivat sen mukana. Profilightin toteuttama huikaiseva kokemus on nähtävissä 5. lokakuuta asti, joka päivä klo 19.00, 20.00 ja 21.00. Me olimme katsomassa Tamperepäivänä kello kahdeksan näytöstä, joka kesti kokonaisuudessaan vajaa kymmenen minuuttia, mutta saamieni tietojen mukaan iltayhdeksän näytös on kestoltaan pidempi ja erilainen kuin alkuillan. Uskon, että esitys on upeimmillaan illan jo hämärryttyä, joten suosittelen ehdottomasti jompaa kumpaa myöhemmistä näytöksistä.
Allekirjoittaneella esitys hujahti ohi kameran kanssa paikasta toiseen säntäillen, joten luulenpa, että käyn viikon aikana ihastelemassa vielä näytöksistä toisenkin. Kiitos Tampere tästä upeasta elämyksestä, sinä se osaat yllättää positiivisesti kerta toisensa jälkeen. Ja juuri siksi sinusta niin kovasti pidänkin.