KESÄJUHLIEN KOLME KAUNEINTA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä oli oikein mukava ilta viime torstaina Ideaparkin Vero Modassa. Vero Moda kutsui minut shoppailemaan heidän Pukeutumisiltaansa ja minä puolestaan vinkkasin teitä tästä ihanasta kevättapahtumasta. Muutamakin ihana mimmi tuli minua illan aikana moikkailemaan ja jokainen meistä taisi uusia aarteitakin illan aikana kevätvaatekaappiinsa kotiuttaa. Itse kuvailin talteen omia lemppareitani Vero Modan kesäuutuuksien joukosta, ja kiitokseksi tästä sain aivan ihanan neuleen, jonka esittelinkin teille jo aamupostauksessani.

Mutta nyt tarkkana jos kriiseilet vielä asuasi kesän tulevia juhlia ajatellen. Peräti kolme eri juhlamekkoa valloitti sydämeni niin, että velvollisuutenani koin jakaa mekkoinspiraatiot myös täällä kanssanne.

IMG_3513

Tuo ruosteenpunainen mekko kiinnitti huomioni välittömästi, kun astuin Vero Modan myymälään. Takaa pidempää mekkoa koristi kaunis pitsikirjailu etuosassa ja samaista mekkoa oli saatavilla myös valkoisena. Upean mekon rinnalle sopivat täydellisesti niin kultaiset asusteet kuin päivettynyt ihokin.

Tuota ruosteenpunaista sävyä oli Vero Modassa valtavasti rekeillä ja hyllyillä. Itsekin ihastuin väriin niin, että ruosteenpunainen neule oli äärimmäisen tervetullut lisä vaatekaappiini. Monista tuotteista oli saatavilla sekä punainen että valkoinen versio ja moni vaatekappale oli koristeltu upein pitsikoristein.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin positiivisesti yllättynyt siitä kuinka paljon eri värejä kesä tuokaan tullessaan. Yksi vallitsevimmista sävyistä oli Vero Modassa ehdottomasti turkoosi. Upea maximekko kiinnittikin heti huomioni ja vein sen silmänräpäyksessä sovituskoppiin. Jos kesälle olisi luvassa paljonkin juhlia, tämä maximekko löytäisi saman tien paikkansa vaatehuoneestani.

IMG_3521 OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Turkoosin lisäksi uutuuksia hallitsi myös toinen katseenvangitseva väri, pinkki. Turkoosista maximekosta löytyi myös pinkki vaihtoehto ja rekistä löytyi myös niin sanottu ”villi kortti”, jota halusin ehdottomasti testata. Näin lyhyttä ja pinkkiä mekkoa ylläni harvoin näkee, mutta jokin mekossa iski minuun niin, että se kipusi mekkosuosikkieni kärkipäähän.

IMG_3533

On aina yhtä virkistävää löytää myymälästä sellainen mallisto, jonka voisi vaikka kokonaisuudessaan kotiuttaa itselleen. Vero Moda oli nyt ääriään myöten täynnä aarteita, jotka voisin kuvitella osaksi niin minun kuin teidänkin kesäisiä asukokonaisuuksianne. Yksi juttu jäi mieltäni kaihertamaan vielä sen verran, että Vero Moda on otettava suunnaksi jälleen pian. Tuon alla olevassa kuvassa olevan virkatun liivin haluan nimittäin ehdottomasti itselleni. En viihdy kesäisin kovin avoimissa topeissa, mutta tuon liivin avulla, saisivat olkapäät suojaa auringolta ja erilaisten toppien käyttäminen tuntuisi mukavammalta ajatukselta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesän muistilista näyttää siis tältä; valkoista, pitsiä, tyttömäisiä yksityiskohtia, sopivasti kirkkaita värejä sekä denimiä. Ideaparkin Vero Modassa on kerta toisensa jälkeen aivan ihana vierailla, myymälä on pullollaan ihania tyttöjä, jotka auttavat sinua asukriisin iskiessä.

Mutta entäpä se mekkokriisi, löytyikö omista suosikeistani sinullekin se the mekko?

// Vero Moda’s upcoming summer looks quite delicious, doesn’t it?! I took some photographs of my favourite pieces while visiting Vero Moda last week and I just had to try on some of their gorgeous new summerdresses. Which one is your favourite?


Posted in muoti and tagged , by NOORA.