FRIENDLY TIME

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Ennen kun eilinen päivä alkoi mennä päin mäkiä ja männikköjä, ehdin kuitenkin viettää ihastuttavan iltapäivän parhaan ystäväni A:n kanssa, jonka kanssa vihdoin saimme aikataulut täsmäämään niin, että ehdimme syömään ja kahvittelemaan! Kuinka minua hävettikään antaa A:lle New Yorkista tuomani tuliainenkin vasta nyt, kun reissusta on jo yli kuukausi aikaa. Onneksi tosi ystävät pysyvät matkassa mukana, vaikka ihan joka viikko ei kahvikupin ääreen ehdittäisikään. ♥

IMG_1944 27 26

Tarkoituksenamme oli lounastaa Napolissa, mutta sinne päästyämme jonot ulottuivat pitkälle ulos asti, joten sen sijaan, että olisimme tuhlanneet aikaa värjöttelemällä ulkosalla, otimme suunnaksi FitWokin. Rakastan FitWokin Classic Box-sekoitusta ja mausteinen herkku sopi tuohon pakkaspäivään kuin punainen nenä päähän. Täyttävän ja ravitsevan aterian jälkeen päätimme vielä käydä juomassa kupposet kahvia Kuparitalon Vohvelikahvilassa. Tiedän, että on suorastaan synti olla syömättä vohvelia, kun Vohvelikahvilassa käväisee, mutta mahani olisi ratkennut jos olisin vielä laten lisäksi vohvelinkin ahminut napaani. Mieli kyllä teki..

21IMG_1941

Voisin muuttaa vaikka asumaan Kuparitalon Vohvelikahvilaan! Koko paikka on niin syötävän suloinen. Vaaleanpunainen, ruusuinen ja tyttömäinen sisustus on suoraan kuin unelmien nukkekodissa, eivätkä ne herkutkaan ollenkaan hassumpia ole. Jos joku teistä on suuntaamassa vaikkapa romanttisille ensimmäisille treffeille, valitkaa ihmeessä tuo treffipaikaksenne. Paikka on niin sydämellinen.

Olin superiloinen, että A oli silmin nähden ilahtunut saamastaan tuliaisesta. Halusin ostaa hänelle jotakin, joka tuo mieleen New Yorkin, ja täydellinen lahja löytyikin Macy’siltä. Punavalkoinen rintakoru on kuin rusetiksi kiedottu Amerikan lippu ja se sädehtii niin suloisesti. Rintakoruja tulee käytettyä aivan liian harvoin! Tälläkin korulla saisi nimittäin äärettömän helposti tuotua säihkettä vaikkapa mustaan asuun. Onneksi A piti siitä.

22IMG_1942

Onneksi lauantai sujui edes osittain näinkin mukavissa merkeissä. Näiden asukuvien jälkeen kaikki alkoikin kirjaimellisesti mennä pyllylleen (lue lisää täältä, klik!). Vannoin jo pari vuotta sitten etten enää ikinä osta H&M:ltä noita suloisia töppösiä, sillä ne ovat niin liukkaita. Kappas vaan, aleostoksien joukkoon sellaiset viidellä eurolla kuitenkin jälleen eksyivät ja lähellä oli eilen, ettei käynyt noilla liukastellessa pahemminkin. Niin, voisihan niistä virheistä toki oppiakin, mutta..

NEULE/ SWEATER  GINA TRICOT  FARKUT/ JEANS VERO MODA (*blogin kautta saatu)  HUIVI/ SCARF LINDEX  KENGÄT/ SHOES H&M KORUT/ BRACELETS LINDEX & GUESS

Kertokaahan mitä mukavaa te olette viikonloppuna tehneet? Kai olette jo käyneet jättämässä arpalipun neulepanta-arvontaan (klik!)?

// Hi guys! I had a great Saturday, because I met my dear friend, long time no see! We visited the WaffleCafe and I finally got the chance to give her my greetings from New York! She really liked the jewellery and I was so happy about that. I spent a lot of time to find the perfect gift for her. <3


Posted in muoti and tagged , by NOORA.