Vietin joulunpyhät tiiviisti Ms Carrie Bradshawn kanssa. Olimme erottamattomat. Otin hänet mukaani joka paikkaan, ja joulun aikana välillemme muodostui tiivis ystävyys. Kunnes se sitten päättyi tapaninpäivänä sivulle 398.
Sain joululahjaksi Candace Bushnellin suomennetun romaanin (alkuper. Carrie Diaries), joka ilmestyi sopivasti joulun alla kaikkien meidän muodinnälkäisten iloksi. Kirja tekee aikahypyn vuosiin, jolloin Carrie vasta haaveilee jetset-elämästä kirjailijana New Yorkissa, ja vasta kirjoittelee ensimmäisiä tarinoitaan pöytälaatikkoon. Elämää välillä vaikeuttavat sekä ihastuttava rakkaat pikkusiskot, isä ja joukko poikia ja ystäviä ja poikaystäviä. Kihoja ei tosin vielä ole näköpiirissä, vain joukko innokkaita teinipoikia..
Älä ota sitä vakavasti. Ainakin oma elämäni tarvitsee välillä ripauksen hömppää ja fiktiota, jotta täällä arkielämän pyörteissä jaksaa taas seikkailla. Itse en ainakaan raaskinut laskea kirjaa käsistäni, ja vaikka tarinan onkin kulkenut nyt ikään kuin lopusta alkuun, se ei lukemista haitannut. Carrien juurille pääsy vain tutustutti minut tuohon aikamme ilmiöön paremmin. Kullakin meistä on historiansa, ja mielenkiinnolla haluaisinkin palata myös muiden sinkkunaisten historiassa taaksepäin.
En ole ikinä ollut Sinkkuelämän fanittaja, leffat olen toki nähnyt, olen muiden lailla ihastellut Carrien vaatekaappia ja suurpiirteisesti sinkkunaisten elämä suurkaupungissa on tullut tutuksi. Kirja oli kuitenkin varsin ihana ”paluu teiniksi”-lukukokemus ja joulunpyhien leppoisaan tunnelmaan se sopi vallan hyvin.