NYT SE LÖYTYI – TÄYDELLINEN FARKKUTAKKI!

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti


Farkkutakki Noisy May (secondhand)
Mekko Kappahl
Kengät H&M
Aurinkolasit Shadeshares TEMBO (*saatu)


Juuri pari päivää sitten kerroin kirppisonneni kääntyneen – ja sitä se todellakin on tehnyt!

Äärimmäisen kauniin punaisen kukkamekon lisäksi, vaatekaappiini on alkukesästä tiensä löytänyt myös toinen aarre. Siinä se nyt on, täydellinen farkkutakki. Olen edelleen erittäin tykästynyt omistamaani Levi’s-takkiin, mutta pituudeltaan se ei ole otollisin esimerkiksi mekkojen kanssa käytettäväksi. Heräteostokseni Zaralta on sen sijaan vuosienkin jälkeen mielestäni edelleen hurmaava, mutta fakta on se, että farkkutakki, jonka selkää koristaa valtava Pink Panther, ei ihan aina käy kokonaisuuteen. Siispä juuri tällainen farkkutakki vaatekaapistani puuttui. Parinkympin kirppislöytö toi hymyn huulille ja vaikka yhteistä matkaamme on takana vasta viikon verran, olen jo varma siitä, että heitän tämän takin harteilleni vielä monen monta kertaa tänä kesänä.

Heitin Noisy Mayn takin kukkamekon päälle, kun suuntasin Umpun penkkiin sunnuntaina, ja kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, kesätukka oli aika herättää talviunilta kiireesti. Halusin nopeasti julkaista nämä kuvat pois alta, jotta pääsen pian kertomaan teille, kuinka upeat Umppu hiuksistani taikoikaan. Enkä malttanut olla hehkuttamatta tätä secondhand-aarrettani! En tiedä minkä vuoden mallistosta takkini on, mutta vinkattava on vielä, että Noisy Mayn kevätmallistosta löytyy kovin samannäköinen pitkä farkkutakki (*ei mainoslinkki) tälläkin hetkellä – infoksi vain, jos samankaltainen takki on sinullakin etsinnässä!

Tämä vilukissa on nyt tyytyväinen, nyt on takki, joka on helppo heittää kukkamekkojen päälle viilenevissä kesäilloissa. <3 Oletteko tehneet hyviä löytöjä kirppiksiltä viime aikoina?


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | Vastaa

KURKISTUS KALENTERIINI

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Kesäviikonlopuissa on taikaa. Vaikka ei edes tekisi mitään erityistä, pienetkin jutut tuntuvat niin kovin spesiaaleilta. Etenkin, kun kelit hellivät, valoa riittää pitkälle yöhön ja suunnitelmia tehdään hetken mielijohteesta. Takana on erinomainen päätös rankalle arkiviikolle, ja nyt ajattelin antaa teidänkin kurkata kalenteriini.

Tältä näytti oma viikonloppuni.

16:00 Kellokortti leimattu, viikko toimistolla takana. Kaupan kautta siskon kyytiin, matkassa tuoreita vadelmia tuliaisiksi kummitytölle.

17:00 Vadelmat kaipaavat kaverikseen jäätelöä. Siispä visiitti Jäätelöautolle. Siskontyttö kipittää edeltä, meinasi tulla kiire, kun emme kuulleet jätskiauton tuttua tunnaria.

17:30 Pikkumimmi kipuaa rattaisiin ja vie tätinsä iltalenkille. Matkan varrella bongaillaan puhalluskukkia ja rattaista kuuluu jatkuva puheensorina. Tuolla hän oli kuulemma aiemmin nähnyt kissan, tuolla lentää kurki.

9:00 Onnellista huomenta – tänään on kovin monella aihetta juhlaan! Matti suuntaa YO-juhlahumuun, minä aloitan työpäivän.

12:00 Lounastauko ulkosalla. Lautasella suurta herkkuani, tonnikalaa purkista makaronien kera. Juhlapäivän kunniaksi kattilaan päätyi vekkulia eläinpastaa. Terassille putoaa kilpikonnan muotoinen makaroni ja orava yrittää napata sen salamannopeasti. Minä olen nopeampi.

15:00 Päivän työt on tehty. Olohuoneen pöydällä odottaa kesäinen teos nimeltään Hellä leijona (*saatu PR-näytteenä). Kulutankin aikaani lopulta tunnin jos toisenkin Anniinan kanssa. Hämmentävää, kuinka kiehtovia kirjoja käsiini on alkukesän aikana osunutkaan.

18:00 Matti on kotona, kiekkokin putoaa pian jäähän. Jääkiekon ylimpinä ystävinä tätä viikonloppua olemme odottaneet kovasti. Jes, finaalissa ollaan!

9:00  Aamukahvit rakkaiden ystävien kanssa hiekkalaatikon reunalla. Kukkaseppeleitä sydänkäpysille, pyöräajelua Pyynikin hiljaisilla kaduilla ja lopuksi väriä värityskirjan jokaiseen Muumipeikkoon.

12:00 Uudet kesäkukat puutarhalta matkaan ja istutuspuuhiin. Ensimmäiset kesäkukat eivät kestäneet rankkasateita, heippa siis heille, toiselle satsille toivon parempaa onnea. Nyt ruukuissa kukkivat perinteiset pelargoniat.

17:00 Umpun penkissä kutrini valmistautuvat kesään. Miten virkistäytynyt look peilistä taas kurkistaakaan!

20:00 Kisakatsomo on valmiina. Lämpimät voileivät uunissa, tunnelma katossa. Leijonat ärjyvät, katsomomme kohahtelee, illan kruununa säihkyvä hopea.

Sellainen viikonloppu se. Kesäkuun ensimmäinen.

//Aurinkolasit saatu.


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | Vastaa