43/52 ARKIKUVA

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

// Kuvassa olevat The Body Shopin tuotteet saatu.

MILLOIN? Tämä kovin syksyinen kuva on otettu 20. lokakuuta, kun Halloween-suunnitelmat olivat vielä tekemättä, mutta ihana hemmotteluhetki viritti jo ajatukset siihen suuntaan.

MISSÄ? Nyt on pakko myöntää, että tämä kuva on osittain lavastettu. Totta on, että tutustuin The Body Shopilta saamiini kausituotteisiin sängyllämme pötkötellen, mutta kuvaa varten raahasin paikalle myös pari kurpitsaa. Ei, ehei, en siis nuku kurpitsojen kanssa. ;)

MITÄ? The Body Shopin kausituotteet jaksavat ihastuttaa minua kerta toisensa jälkeen. Tämän syksyn Vanilla Pumpkin-tuotteet ovat kerrassaan hurmaavia ja omien suosikkieni joukkoon nousivat etenkin 72 tuntia kosteuttava vartalovoi sekä hurmaavan tuoksuinen suihkuvoide. Suihkuvoiteessa tuoksuu pehmeä vanilja sekä ihastuttava toffee, kurpitsaa unohtamatta, ja tuoksupaletti onkin kokonaisuutena aivan ihana. Tykästyin kovasti myös kurpitsaiseen suihkussa käytettävään naamioon. Naamio (*ei mainoslinkki) kuorii kevyesti ihoa ja vaikuttaa juuri sopivasti sen aikaa, kun peset esimerkiksi hiuksiasi. Ihosta tulee pehmeä ja hyvinvointia hehkuva – aivan ihana lahjaidea esimerkiksi kasvopyyhkeen kaveriksi! Mikäli olet suuntaamassa vielä syksyisiin kemuihin, nappaa tästä lahjavinkki talteen. Kurpitsaa ei tarvitse kovertaa Halloween-teemaiseksi, mutta se toimii hauskana boksina tuotteille!


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | Vastaa

KUULAAN SYYSPÄIVÄN KIRPEÄ HERKKU

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

puolukkapiirakkapuolukkapiirakka

Olipa kerran eräs syyspäivä, jolloin makeanhimo iski yllättäen ja päiväkahvin seuraksi oli löydettävä keittiönkaapeista jotakin herkuteltavaa. Joku (hhhmmm, kukakohan..) oli popsinut viimeisetkin aarteet herkkukomerosta, joten käyttöön oli otettava mielikuvitus. Pakkasesta löytyi onneksi suosikkimarjaani, puolukkaa, yllin kyllin. Saisikohan kuivakaapin antimista ja syksyn supermarjoista jotakin herkkua aikaiseksi?

Oi kyllä, kyllä sai!

Mittaa kulhoon 3 ½dl vehnäjauhoja sekä vajaa dl kookoshiutaleita. Lisää joukkoon 1 dl sokeria, 1 tl vaniljasokeria ja 2 tl leivinjauhetta. Sekoita ja kaada kuiva-aineiden joukkoon 1/2 dl öljyä. Sekoita ja lisää vielä 3 dl vettä (tai hitusen enemmänkin jos tuntuu siltä, että taikina on liian kuiva). Kaada taikina vuokaan (oma vuokani yli halkaisijaltaan hieman liian leveä, piirakkapohjasta tuli turhan ohut). Kaada päälle tasaisesti reilu puoli litraa puolukoita. Paista piirakka 200 asteessa, n. 25 minuuttia.

Kookoshiutaleet tuovat piirakkaan hauskaa rakennetta, mutta toki ne voi jättää taikinasta kokonaan pois. Kirpeä puolukkaherkku maistui kuin maistuikin erinomaiselta kahvin kera, mutta sen olisi kruunannut vaniljainen jäätelöpallo. Herkkuhimo oli kuitenkin historiaa tämän piirakkatuokion jälkeen – suosittelen siis lämpimästi kokeilemaan! ;)

Ps. Jos marjat eivät ole sinun juttusi, nappaa talteen tämä omenapiirakan resepti, joka ei ole vielä koskaan epäonnistunut omassa keittiössäni..

puolukkapiirakka


Kategoriat: ruoka | Avainsanoina , | Vastaa