SYKSYISEN SUNNUNTAIN RESEPTI

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Mihin kummaan tämä viikonloppu oikein vierähti! Juurihan suljin toimiston oven perjantaina kellon lyödessä neljä ja edessä oli vielä kokonainen viikonloppu. Nyt on aika laittaa jo sauna päälle ja valmistautua iltaan tv:n parissa. Olen koukuttunut sekä tanssimaan tähtien kanssa, selviytymään viidakossa että kyttäämään isoveljen talon asukkaita, joten nämä sunnuntai-illat ovat melko kiireisiä nykyään. Surffaan vimmatusti eri kanavien välillä ja yritän pysyä kärryillä jokaisesta formaatista.

Vaikka viikonloppu onkin vierähtänyt ennätysnopeasti sunnuntai-iltaan, on se ollut mukavaa tekemistä pullollaan. Eilen vietimme ihanaa iltapäivää pikkumurujen ja rakkaan ystäväni kanssa, tänään suuntasimme jo aamusta kalamarkkinoille ja iltapäivällä käväisimme vanhempieni luona, jossa treffasimme myös siskoani ja supersuloista kummityttöämme. Akut on selvästi ladattu, sillä Matin suunnatessa padelia pelaamaan, minä kaivoin innolla läppärini esiin ja päätin kirjoitella teille kuulumisia täysin reaaliajassa. Postauksen kuvat nappasin nimittäin noin puoli tuntia sitten ja harvinaista kyllä, painan julkaise-nappulaa heti, kun teksti on kirjoitettu.

Äitini on todellinen käsityötaituri ja tällä kertaa hän oli tehnyt tällaisen, kuvissa ylläni näkyvän, upean aarteen. Rakastuin neuletakkiin niin, että suorastaan vaadin sen itselleni. Itsetehdyt vaatteet ovat mielestäni upeita ja tämä neule istui omaan vaatetyyliini täydellisesti. Värit ovat superkauniit ja malliltaan neuletakki on kuin tehty toppien ylle. Suloisuuden viimeistelevät nuo hurmaavat kitaranapit! Vaikka paljon neulonkin, tällaista aarretta en saisi kyllä aikaiseksi. Ihana, ihana, iiiiihana!

Inhoan lokakuuta, mutta tänä vuonna ajatus pimenevistä illoista ja tunnelmallisista sadepäivistä ei kuulosta ollenkaan hassummalta. Arki on ollut aika hektistä, joten rauhoittuminen omaan sohvannurkkaan kuulostaa jopa aika hyvältä. Kirjoja on paljon lukematta, inspiraatiota somemateriaalin tuottamiselle on varastossa nyt hurjasti ja hei, lokakuun jälkeen ollaan jo todella lähellä lempparikuukauttani.

Suloista sunnuntai-iltaa ja kiitokset sinulle, että saavuit jälleen blogini pariin – ihanaa, että juuri sinä käytit viikonlopustasi aikaa postaukseni lukemiseen! <3


Posted in muoti and tagged , by NOORA.