Tämä arkikuva on tallentunut puhelimeni kuvarullaan 31. toukokuuta klo 19.49.
Onnellinen ja yllätetty miekkonen hymyilee ruokapöytämme ääressä olohuoneessamme. Kyllä, sen samaisen ruokapöydän ääressä, jonka toivoin pysyvän ”puhtaana” erilaisista lego- ja palapeliprojekteista nyt kesän ajan. Emme ole enää vuosiin hankkineet toisillemme varsinaisia vuosipäivä- tai joululahjoja, vaan olemme sopineet, että toisen voi yllättää lahjan kera juuri silloin, kun vastaan osuu sopiva lahja, jonka tietää tuovan hymyn toisen huulille. Takana on supertyöntäyteinen kevät meillä molemmilla, eritoten Matilla, ja kun vastaani tuli tämä Lego-boksi en voinut kävellä sen ohi. Sen lisäksi, että Matti on nimenomaan FC Barcelonan kannattaja, hän myös rakastaa Barcelonan kaupunkia ja on vieraillut siellä pelimatkoilla monesti. Ja kuten me kaikki tiedämme, erilaiset lego- ja palapeliprojektit ovat erityisesti hänen mieleensä! Niinpä päätinkin hankkia hänelle valtavan, siis miltei 10 kg painavan legopakkauksen, jonka sisuksista paljastui melkoinen kasa pussukoita ja ohjeet stadionin rakentamista varten. Kuten naamasta näkyy, tätä ylläriä hän ei osannut odottaa!