Huppari: Billebeino
Takki: Zara
Leggarit: AIM’N
Kengät: H&M
Aurinkolasit: Shadeshares //*saatu
Joko voi alkaa jättää hyvästejä syyskuulle ja suunnata ajatukset lokakuuhun? Lokakuu ei ole ikinä kuulunut suosikkikuukausieni joukkoon, mutta kunpa upea ruska ja hyvät uintikelit kantaisivat vielä pitkälle ensi kuun puolelle – kenties silloin lokakuukin tuntuisi ajatuksena mukavammalta! Mummun tekemät villasukat on jo kaivettu esiin ja päätinpä vaihtaa pian jo talvipeitotkin käyttöön. Viikonloppuna vastaani tuli laatikko, johon olin säilönyt tuikkukynttilöitä ja taidanpa jättää tuonkin boksin jo näkösälle. Iltaisin alkaa olla jo erinomaiset olosuhteet kynttilöiden polttelulle.
Takana on melko raskas ja pitkä kuukausi, joten ainoa toiveeni lokakuulle onkin, että saisimme jälleen kiinni normiarjesta. Paljon on luvassa tekemistä ensi kuussakin, mutta toivon, että lokakuu olisi loppukesää ja alkusyksyä lempeämpi ja hymyjä ja iloa olisi luvassa edeltäviä kuukausia enemmän. Taidan jopa ensimmäistä kertaa elämässäni oikein odottaa lokakuun puolelle siirtymistä. Tämän viikon perjantaina voi jo iloisin mielin todeta, että ensi kuun jälkeen on joulukuu. Ja me kaikkihan tiedämme, mitä mieltä olen joulusta (olethan jo muistanut osallistua syksyn upeimpaan joulukalenteriarvontaan?!)..
Mutta mahtui syyskuuhun mukaviakin hetkiä! Vietimme perheen kesken äitini syntymäpäiviä ja kuukausi huipentui rakkaan ystäväni Iinan näkemiseen. Edellisestä kerrasta oli kulunut jo miltei vuosi! Syyskuun aikana lyötiin myös lukkoon upeita yhteistyökuvioita tulevalle syksylle ja lokakuu tuo mukanaan itselleni uudenlaisen arjen, kun suuntaan toimistolle päivätyöhöni enää neljänä päivänä viikossa. Tämä vapauttaa aikaa kuvauskeikoille ja sisällöntuotantoduuneille, sekä tietysti blogille!
No niin syyskuu, sinulla on vielä muutama päivä aikaa näyttää parhaat puolesi ja sitten on aika startata se ihan oikea syksysyksy lokakuun kanssa käyntiin. Sääkartat ainakin näyttävät lupaavilta!
Ps. Olen asunut tuon The Beatles-hupparin sisuksissa nyt viikon – se on HIENO! <3