MILLOIN? Kuva on otettu lauantaiaamuna 21. elokuuta aamukahdeksan aikaan.
MISSÄ? Musta mekko roikkui henkarissa työhuoneessani. Olin edeltävänä päivänä hankkinut tuon Puuvillatehtaan puuvillamekon secondhand-myymälästä.
MITÄ? Viime lauantaina oli aika pukeutua mustaan. Surullisen päivän aikana jätimme viimeiset jäähyväiset yllättäen menehtyneelle rakkaalle läheisellemme ja tuo kuva on ainoa, jonka koko päivän aikana otin. Aurinkoiseen kesään mahtui siis myös surua ja kyyneliä, onneksi myös lohtua lukuisista kauniista muistoista.