Tuskin on tarpeellista kirjoitella tähän postaukseen johdantoa siitä, kuinka haastava, erilainen ja alakuloinen vuosi tämä onkaan ollut. Vuoden varrelle on mahtunut ikävää, kyyneleitä, koronatestien tulosten odottelua, etäilyä ja kalenterin sivuilta yliviivattuja suunnitelmia ja ennen kaikkea työkeikkoja, mutta myös paljon muuta. Yllättävänkin paljon muuta. Kun keräsin tätä postausta varten kuvia talteen Arkikuva-postaussarjastani, huomasin kuinka paljon iloa ja ihaniakin asioita vuosi 2020 toi tullessaan.
Olen varmaankin alitajuntaisesti poiminut Arkikuviksi juuri ne kunkin viikon mukavimmat jutut, mutta tällaisena vuotena ymmärrän sen hyvin. Iloa, energiaa ja hyvää mieltä on ollut pakko oppia löytämään perusarjesta, niistä pienistä jutuista, joita monesti pitää itsestäänselvyyksinä. Näitä kuvia katsellessa voisikin miltei todeta vuoden olleen omalla tavallaan erinomainen. Mennään, kerron sinulle millainen vuosi 2020 olikaan!
Otimme Matin kanssa tähtisädetikkukuvia vuoden vaihtuessa, eikä yksikään kuvista onnistunut. Muistan todenneeni Matille, että ”jahas, huono vuosi tulossa, kun tikutkaan ei edes syty”, ja voi kuinka oikeassa olinkaan. Vuoden ensimmäisenä päivänä selästäni repesi lihas ja koko alkuvuosi kului lääkäreissä ja tutkimuksissa ravatessa. Korona ei kuitenkaan vielä tuolloin huolettanut, vaan kävimme muun muassa sisareni kanssa voittoisassa Ilveksen matsissa ja hurmaavassa teatteriesityksessä, vierailimme Matin kanssa hänen vanhemmillaan useampaankin kertaan, näimme pientä rakasta kummityttöä ja hänen siskoaan paljon, Umppu laittoi hiukset kevätkuntoon ja Noora-täti nautti tätihommista. Tammi- ja helmikuu elettiin vielä ”normaalisti” tulevasta tietämättöminä.
Ehdimme juuri juhlia siskontytön 1 v.-synttärit pois alta ennen kuin vuoden 2020 todellinen myllerrys alkoi. Koska kotoilua riitti, innostuin jälleen kutomisesta ja neuloin serkkuni tulevalle vauvalle peiton lievittääkseni harmitusta siitä, että hartaasti suunniteltuja babyshowereita ei hänelle päästykään järjestämään. Olimme Matin kanssa maalis-huhtikuussa miltei koko ajan kaksin, molemmat tekivät etätöitä ja innostuimme toden teolla myös lenkkeilystä, kun päivissä ei juuri muuta sisältöä voinut olla kuin työ ja ulkoilu. Etäjuhlat tulivat tutuiksi ja Matti hankki projektikseen peikonlehden, jonka aikoi pitää koko vuoden hengissä. Ja kyllä, hän onnistui tehtävässään. Peikonlehti voi edelleen hyvin ja poikii jopa uusia lehtiä.
Keväällä tuli aika sanoa hyvästit myös perheenjäsenelle, kun vanhempieni iäkäs Eetu-koira jouduttiin lopettamaan. Ihanaa oli, että hyvästelimme Eetun koko perheen voimin, mutta kaiken kaikkiaan koiraystävän menetys oli rankan kevään päätteeksi äärimmäisen voimia vievä juttu. Vappua ei juhlittu muuta kuin grillipiknikillä ystäväperheen kanssa terassillamme untuvatakit päällä, ja rakkaalle muorille kävimme ”piirtämässä” äitienpäiväkortin muorin kerrostalon pihaan, jotta hän näkisi sen ikkunasta. Onneksi kesä alkoi pian koittaa, ja aloimme innolla laittaa pihaa kuntoon. Kukkaset istutin jo hyvissä ajoin ja suuren suuri toiveeni toteutui, kun pihaamme viimein hankittiin pihakeinu. Kuten sanoin, energiaa ja iloa löydettiin niistä pikkujutuista.
Juhannuksena sain toisen parhaista ystävistäni perheineen kylään. Emme olleet nähneet pitkiin aikoihin ja tämä tapaaminen tallentui mieleen kesän parhaina juttuina. Juhannuksena uskaltauduimme tapaamaan myös ulkona ja turvallisesti muoriani, mikä lämmitti sydäntä kovasti. Sisareni perhe hankki kesällä uuden kodin idyllisestä maalaismaisemasta ja me Matin kanssa autoimme innolla rakkaita kotiutumaan uusiin maisemiin. Kuten huomaatte, vierailimme ahkerasti kesän aikana Teiskossa – Matti päätti jopa ajaa Jopon Kaukajärveltä Teiskoon, ihan vaan huvikseen! Kesään kuului myös Matin ensimmäinen koronatesti. Vaikka elämä olikin jo kevättä helpompaa, tuo pelottava mörkö kummitteli koko ajan taustalla ja noudatimme tuolloinkin tiukasti suosituksia.
Vuoden 2020 syksyltä on paljon hymyilyttäviä muistoja ja valokuvia tallessa. Vierailumme Teiskon suunnalla jatkuivat ja innostuin jopa marjastuksesta. Rajoitimme kontaktejamme niin, että vietimme aikaa lähinnä vain kummityttöjemme perheiden kera ja kävimme töissä. Liikuntainto oli huipussaan ja Noora-täti sai energiaa pikkumurujen kanssa hengailusta.
Marraskuu osoittautui lopulta vuoden alakuloisimmaksi kuukaudeksi. Edessä oli viisaudenhampaanpoistoleikkaus, jonka tiimoilta särkylääkettä kului toipumisen ollessa melko hidasta ja treenailuakin oli tämän vuoksi vähennettävä. Heti operaatiosta toivuttuani, sairastuin flunssaan ja edessä oli elämäni ensimmäinen koronatesti. Testi näytti negatiivista, mutta pari viikkoa vierähti ohi puolikuntoisena. Elämääni ilahduttivat ystävät, Wolt (joka vihdoin alkoi kuljettaa meillekin!) sekä Disney+. Ja muun muassa muorini, joka kiikutti postiluukkuuni upouudet vaaleanpunaiset villasukat!
Joulukuu, suosikkikuukauteni, oli sen sijaan hymyilyttäviä hetkiä täynnä. Vaikka valtaosa omista suosikkijoulujutuistani jäikin tänä vuonna tekemättä ja kokematta, joulunaika toi mukanaan paljon hyvää. Virittelin kotimme täyteen kausivaloja, lueskelin rauhassa kirjoja pitkästä aikaa, hankin kullekin vain yhden lahjan ja käytin kauniiden pakettien väkertämiseen aikaa, en asettanut joululle suuria odotuksia vaan nautin jokaisesta kivasta pikkuhetkestä. Ja lopulta aatto onnistuikin yli odotusten ja Joulupukin kanssa yläfemmat heitettyäni, huokaisin helpotuksesta – vuosi alkoi olla paketissa. Mutta ei korona antanut joulukuussakaan unohtaa itseään, joulunpyhien jälkeen Matti suuntasi flunssan vuoksi testiin. Negatiivinen, onneksi.
Kohti ensi vuotta näiden 52 kuvan myötä – haluaisin kovasti kuulla, toivotteko, että arkikuvien postaussarja jatkuisi myös ensi vuonna? Vuoden varrella olen monesti miettinyt, onko yksittäisten kuvien postaamisessa mitään järkeä, mutta koottuani kuvat nyt kollaasiin, näen edessäni koko viime vuoden. Aika ihanaa.
