Hämmentävän ahdistava tuo Duomon ympäristö. Kun yritimme ottaa asukuvia tämän tutun maamerkin edessä, oli toinen paikallinen tunkemassa väkisin käsiisi puluille syötettävää maissia ja toinen sateenvarjoja. Eikä maksa mitään, muuta kuin kymmenen euroa siis. Koska en millään muotoa halunnut alkaa ruokkia puluja kämmeneltäni kuvaa varten, päädyin lopulta hankkimaan sateenvarjon. Myyjä valitsi värin, se sopi kuulemma laukkuuni. Harvinaisen muotitietoista porukkaa täällä nuo sateenvarjojen myyjätkin.
Naispuoliset ystäväni varoittelivat, että hiustenvärjäys voisi olla paikallaan ennen reissua. Lähinnä naureskelin koko jutulle, mutta olen jo tänään saanut hämmentävän paljon huomiota pelkän hiusvärini vuoksi. Onneksi Matti on mukana, muuten pulunruokkijat ja sateenvarjojen kauppaajat saattaisivat todella alkaa ahdistaa. Niin, ja kaikilla heillä on muuten kaveri tai tuttuja Suomessa, kun he kysyvät mistä olen kotoisin ja kerron olevani Suomesta. ”Oh yes, very cold and polarbears”, no ehkäpä myyjän kaveri on unohtanut kertoa, että ei Suomessa nyt kuitenkaan jääkarhuja ole.
Niin ja löytyy täältä toki turvamiehiäkin jos paikallisten huolenpito liikaa alkaa haitata (oli ihan pakko ängetä samaan kuvaan, kun asumme niin mätsäsivät toisiinsa).. ;)