KESÄN ENSIMMÄINEN ROADTRIP

Kokosin jokin aika sitten yhteen roadtripkohteita, jonne haluaisin ehdottomasti autolla kesän aikana suunnata. Koska Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja se sujahtaa ohi vuosi toisensa jälkeen vauhdikkaasti, päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja houkuttelin hyvän ruuan ja mielenkiintoisen miljöön avulla miekkoseni mukaan kesän ensimmäiselle roadtripille. Suunnaksi otettiin siis Hämeenkyrö ja Frantsilan Kehäkukka.

Vanhassa koulurakennuksessa toimii viehättävä kahvilaravintola, jonka kasvisherkkujen äärelle päätimme istahtaa. Kasvisruokalounas oli kokonaisuutena suussasulavan herkullinen. Ihastuttavalla terassilla söin nimittäin kesän ensimmäisen terassilounaan, johon kuului niin erilaisia salaatteja kuin herkullinen pääruokakin, unohtamatta myöskään ilmavan kevyttä vispipuuroa. Joenrantaterassi, hyvä ruoka, hyvä seura ja aurinkoinen keli maistuivat tälle kesälomailijalle.

Ravintolan yhteydessä toimii myös yrtti- ja lahjatavaramyymälä. Frantsilan tuotteet varmasti ovatkin monelle tuttuja? Olen vuosien varrella ihastunut yhteen jos toiseenkin Frantsilan luomuyrttitilan tuotteeseen ja oli ihana päästä näkemään kokonaisuutena tuo valtava tuotteiden valikoima. Yrttien näytepuutarha on myös kesäisin näkemisen arvoinen juttu, unohtamatta lasista mehiläispesää. Kerroinkin jo jokin aika sitten, että Uhana Design on myös vähän aikaa sitten lanseerannut markkinoille Frantsilan kanssa yhteistyössä tehtyjä kosmetiikkatuotteita, joita itse asiassa ihastelin Uhanan myymälässä juuri viime viikolla (huulivoiteen tuoksu on ihana! <3) – ja sattumalta roadtripille päätyi päälleni juurikin samaisen brändin mekko!

Kesän ensimmäinen virallinen roadtrip on nyt siis tehty. Tätä kohdetta (ja etenkin kasvislounasta!) voin lämpimästi suositella kaikille iästä riippumatta. Täällä mieli lepää, Tampereelta Hämeenkyröön ajaa reilussa puolessa tunnissa ja kotiinviemisiksi voi samalla hankkia hurmaavia tuliaisia kesäoloa kohentamaan. Lämmin suositus esimerkiksi Frantsilan ruusuiselle kasvovedelle! Tämä virkistävä vesi herättää Prinsessa Ruususenkin kauneusuniltaan.

Frantsila, Kehäkukka
Yrjö-Koskisentie 1, 39100 Hämeenkyrö
ma-la: 10-17
su ja pyhäpäivät: 11-17


Avainsanoina , , | Vastaa

JOS ET SUUNTAA TÄNÄÄN VAPPUHULINOIHIN..

.. ota sen sijaan suunnaksi lähin kirjakauppa.

Luin nimittäin kahdessa päivässä kirjan, joka vei niin mukanaan, että haluan jakaa lukuvinkin myös teidän kanssanne. Ostin tämän kirjan täysin ex tempore-fiiliksillä Helsingin Rautatieasemalta myyjän suosituksesta, mutta en muista koska viimeksi junamatka Helsingistä Tampereelle olisi sujahtanut ohi niin nopeasti. Uppouduin täysin kirjan juoneen! Jos joku siis kaipaa vielä ajankulua vappuunsa, käyhän hankkimassa tämä kirja vappukaveriksesi; Jessie Burtonin Nukkekaappi on nimittäin lumoavan vangitseva.

Nukkekaappi sijoittuu Amsterdamiin, vuoteen 1686, kun nuori aviovaimo Petronella koputtaa uuden kotitalonsa ovea. Häntä ei kuitenkaan ota vastaan hänen tuore aviomiehensä, vaan miehen sisko ja kaksi palvelijaa. Ilmapiiri on kolkko, häiritsevän kummallinen ja saadessaan mieheltään häälahjaksi nukkekaapin, talon, joka pienoiskoossa muistuttaa täysin heidän kotiaan, alkaa tapahtua kummia. Miniatyyritaloon on toki hankittava huonekaluja, mutta miniatyyritaiteilijalta tehdyt tilaukset sisältävät saapuessaan myös hämmentäviä yksityiskohtia. Ikään kuin nukkemestari yrittäisi kertoa Petronellalle jotakin, kenties jopa varoittaa jostakin..

Mikäli lukeminen ei kuitenkaan innosta, samainen tarina löytyy myös Yle Areenasta kolmiosaisena minisarjana. Itse halusin lukea kirjan ensin, ja nyt ensimmäisen jakson nähtyäni, on valitettavasti todettava, että täysin samanlaisena ei kirjan tunnelmaa ole saatu tallennettua filmille. Jos en olisi lukenut kirjaa ensin, olisin kuitenkin varmasti sarjan lumoissa. Laittakaahan siis teos lukulistalle tai Yle Areena pyörimään.

Kiitos vielä Roosalle postausta varten lainaamistani Amsterdam-kuvista. Roosa suuntasi viime syksynä häämatkalle Amsterdamiin ja kertoi rakastuneensa kaupunkiin täysin! Nämä kuvat nähtyäni olen melko varma siitä, että joskus lähitulevaisuudessa haluan itsekin vierailla tässä tulppaanien ja kiehtovan arkkitehtuurin sävyttämässä kaupungissa.

Vangitsevia lukuhetkiä vappuusi!


Avainsanoina , | 8 vastausta