NORPPA ROADTRIPILLÄ : KAHDEKSAN SUOSIKKIA

Matkalaulut. Ja ennen kaikkea yhteislaulut! Kun Matin kanssa olemme kahdestaan liikenteessä, valitettavasti joudun yksin hoitamaan lauluhommat. HitMix-radiokanava tuntuu olevan roadtripeille varma valinta, mutta aika kattavasti on sanastot hallussa myös iskelmien saralla.

Kahvitauot. Meidän roadtripeillä ei haittaa, vaikka aina yhdenpysähdyksentaktiikka ei toimisikaan. Kahvi- ja pissatauot kuuluvat osaksi roadtripejä. Ja onhan se nyt aina jännittävää pumpata huoltsikan kahvia termarista takeaway-mukiin; ikinä ei voi olla ihan varma mausta!

Eksyminen. Toisinaan kannattaakin vähän eksyä polulta. Saatat yllättäen kohdata jotakin odottamatonta ja joutua suunnittelemattomiin seikkailuihin, joita et unohda ikinä.

Kesäfiilis. Totesin juuri viikonloppuna Matille Helsingin reissun ja Pohjanmaan roadtripin jälkeen, että taisin vihdoin keksiä syyn siihen, miksi rakastan autolla matkustamista niin kovasti. Repsikkana istuessani en keskity mihinkään muuhun kuin hetkeen. En pysty lukemaan autossa, ja jätän kännykänkin selaamisen mahdollisimman vähälle. En istu tuolloin koneella, murehdi kotitöitä tai ylipäätään tee mitään. Olen vaan.


PUSERO GUESS BY MARCIANO HOUSUT NORDIC TRICOT BY IVANA HELSINKI (*saatu) AURINKOLASIT TOM FORD (*saatu) KENGÄT ECCO (*saatu)


Valoisuus. Valoisat kesäillat takaavat sen, että valoa riittää, vaikka roadtrip venähtäisikin ajallisesti suunniteltua pidemmäksi.

Valokuvat. Kannan kameraa AINA kesällä mukanani. Koskaan ei nimittäin tiedä, millaisen maiseman ääreen auto meidät kuljettaa. Nämä asukuvat napattiin viikonloppuna ex tempore-meiningillä sukujuhlien jälkeen, kun ajoimme piiiiiitkän laiturin ohi Pohjanmaalla. Tuonne haluan vielä joskus kalastamaan.

Matkamuistot. Valokuvat kuuluvat vähän tähän samaan kategoriaan, mutta toisinaan sitä löytyy reissujen varrelta ihastuttavia pikkuputiikkeja, joista löytyy kotiin jotakin matkamuistoksi. Heräteostoksia pyrin kuitenkin roadtripeillä välttämään (ehei, tämä lehmä ei ollut heräteostos! :D).

Unohtumattomat muistot. Kun mennyttä kesää muistelee vuodenajan kääntyessä syksyksi, mieleeni nousevat monesti nimenomaan hetket roadtripien varrelta. Iloiset hymyt, kesäsateet, kommellukset (tällekin jutulle voi jo nauraa..) ja uudet seikkailut. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.

Turvallisia kilometrejä kaikkien kesään!


Avainsanoina , | 4 vastausta

KARJUJEN KERA

Asukuvia possujen kanssa! Hurmaavaa kuvausseuraa minulla vai mitä?

Olen käynyt viime viikon kuvia läpi pikkuhiljaa ja pakko todeta, että taisin olla todella loman tarpeessa. Näin rentoja hymyjä ei ole asukuvissa nähty ainakaan vuoteen. Ei sitä oikein tajuakaan, kun painaa sata lasissa päivästä toiseen, että joskus ihan oikeasti täytyy vähän levätä ja hengitellä syvään. Kun tekeminen ja kiireet koostuvat itselle mieluisista jutuista, sitä ei oikein edes huomaa väsyvänsä. Mukavatkin jutut ja duunit voivat alkaa salakavalasti uuvuttaa. Vaikka viime viikonkin kolusimme paikasta toiseen, unohdin täysin normaalin päivärytmin ja nautin siitä kovasti. Jos viikonkin loma tipautteli näin paljon kiviä harteiltani, miten hyvä fiilis nurkan takana häämöttelevästä kolmen viikon lomaputkesta tuleekaan! Odotan jo innolla!

Pari päivää sitten olin vanhemmillani yökylässä ilman tietokonetta, ilman padia ja ennen kaikkea ilman kameraa. Loikoilimme mamin kanssa sohvalla ja katselimme niitä kaikista älyttömimpiä ohjelmia mitä tv:stä tulee parin tunnin ajan. Söimme samalla Mäkkärin bataattiranskalaisia ja kännykkä pysyi koko illan laukussa.  Totesin ääneen äidilleni, että en edes muista koska olisin vain vahdannut telkkarista höpöhöpöohjelmia ja ollut tekemättä mitään. Liian usein kotisohvalla on sylissä läppäri tai vieressä vähintään kalenteri, joka muistuttelee tekemättömistä hommista.

Hei sovitaanko, että tänä kesänä järjestetään itsellemme kalenteriin niitä hetkiä, jolloin ”ollaan vaan”? Mä haluan nimittäin lomakausien loputtua olla just näin täynnä virtaa kuin nytkin. Ja toivottavasti hymykin on vähintään yhtä leveä silloin kuin näissäkin kuvissa.


Avainsanoina , , | 2 vastausta