TAIDEGALLERIA TYÖHUONEESEEN

CURIOUSER & CURIOUSER | sisustus

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kerroin eilen, että kuljin ympäri Tamperetta viikonloppuna kuin turisti, kun matkaoppaamme johdattivat bloggaajakulkuettamme lempimyymälöihinsä ja -ravintoloihinsa. Kuinka ihania paikkoja Tampereelta löytyykään kunhan vain muistaa pitää silmänsä auki! Mikäli erityisesti keväällä esiintulevat sisustuspörriäiset ovat vallanneet asuintilaa myös siellä ruutujen toisella puolella, nyt kannattaa olla kuulolla- tätä tamperelaista helmeä ei saa missään nimessä missata! Design Boulevardilta löytyy nimittäin juuri oikeat välineet sisustuskuumeen taltuttamiseen.

candc

Design Boulevard sijaitsee Hatanpään Valtatiellä, aivan Koskaria vastapäätä ja liike on katosta lattiaan täynnä sisustajan unelmia. Sisustuksen ja muotoilun erikoisliike tarjoaa asiakkailleen persoonallisia aarteita ja katseenvangitsijoita sisustukseen sekä aivan valtavasti esimerkiksi lahjaideoita paketteihin käärittäviksi. Tällä hetkellä liikkeessä on esillä myös tamperelaisen kuvataiteilija Hanna-Riikka Heikkilän maalauksia ja julisteita. Olin onneni kukkuloilla, kun saamastani goodie bagistä löytyi Hanna-Riikan tekemä kortti, se pääsi nimittäin heti työhuoneeni seinää koristamaan!

Ostin Design Boulevardilta lauantaina pari muutakin korttia sekä kolmen ohuen teippirullan setin. Olen pitkään suunnitellut sisustavani seiniä kortein, mutta niiden kiinnittäminen seinälle asettaa hommalle aina omat haasteensa. Sisustusteippien avulla sain kortit nätisti paikoilleen, ja ihana kuvakollaasi ilahduttaa nyt lukunurkkaustani.

Onko Design Boulevard teille tuttu sisustajan aarreaitta?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

| C&C BLOGLOVINISSA | | C&C BLOGILISTALLA | | C&C FACEBOOKISSA |

IN ENGLISH : Look how cute the wall in my office looks now! I visited (first time ever!!) this amazing boutique here in Tampere on Saturday and I just had to have some designcards and tape to create a little art-gallery on my wall. What do you think of the outcome?


Kategoriat: sisustus | Avainsanoina , , | 7 vastausta

ILVESKISSA VIERAALLA MAAPERÄLLÄ

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Järkytin kavereitani lataamalla maanantaina Facebook-sivulleni kuvan itsestäni Jokeri-kamppeet päällä. Kyllä. Ilveskissanainen kävi aivan vieraalla maaperällä ja kyllä muuten kannatti.

Sain Republic Showroomin kautta kutsun viettämään lätkäiltaa Hartwall Arenalle. Avecikseni nappasin tietenkin Matin, jota ei nanosekuntia kauempaa tarvinnut suostutella mukaan (..jännä). Mun on pakko myöntää heti näin alkuun, että yksi mun suurista lätkään liittyvistä haaveista on ollut  katsella oikein kunnon matsia aitiosta ja toinen haaveista on ollut tavata Teemu Selänne ja Jari Kurri. Kaksi haaveista toteutui maanantaina, ja Teemunkin valokuvia riippui niin paljon aition seinillä, että..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Menimme hallille jo hyvissä ajoin ja heti aitioon saavuttuamme saimme kassillisen rekvisiittaa peliä varten. Kun kerta vieraalla maalla oltiin, tottahan toki heitin Jokereiden paidan päälleni ja huivin kaulaan. Kun kerta kannustetaan niin kannustetaan sitten kunnolla! Pääsimme myös supermielenkiintoiselle kierrokselle sellaisiin hallin osiin, joihin katsojille ei ollut pääsyä ja ehdoton kohokohta oli ohjaamon näkeminen. Ei uskoisi kuinka paljon tietotekniikkaa, mikkejä ja luureja tarvitaan lätkäpeliä varten. Jokeri-matsit ovat paljon muutakin kuin vain kolme erää jääkiekkoa, niiden ympärille on rakennettu kokonainen show erilaisten skabojen ja esiintyjien, haastatteluiden ja väliaikaviihdykkeiden voimin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maanantain peli oli mun elämäni ensimmäinen KHL-peli ja pakko myöntää, että fiilis oli ehkä hieman korkeammalla kuin SM-liigassa. Luulin, että kokemus ei enää tästä hienommaksi voi muuttua, kunnes koitti ensimmäinen erätauko. Meinasi nimittäin juuttua suklaakakku kurkkuun, kun aitioon asteli legenda itse, Jari Kurri. Mä menin aivan pähkinöiksi ja tajuan nyt, mitä termi starstruck tarkoittaa. Kun Kurri tiedusteli olisiko meillä mitään kysyttävää, hihkuin ensimmäisenä, että kai pääsen yhteiskuvaan. Ja kyllähän mä pääsin (kuva nähtävissä täällä). Matille tuo kohtaaminen taisi olla vielä hienompi juttu kuin minulle. Kyseessä oli kuulemma lapsuudensankari, jota on pikku-Mattina (ja vähän isompakin Mattina) fanitettu paljon.

Teemua ei sentään aitiossa näkynyt, mutta hyvä niin. Ilveskissanaisen pumppu ei olisi ehkä kestänyt sitä..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiitos Republic Showroom, NordicBet ja meidän huikean mukava aitioseurue! Mattikin sanoi, että tämä oli paras treffi-ilta ikinä. :D

.. miksei kukaan tajunnut pyytää Kurrin nimmaria paitaansa? Hei haloo Noora, ens kerralla sitten vähän skarpimpana! :D

| C&C BLOGLOVINISSA | | C&C BLOGILISTALLA | | C&C FACEBOOKISSA |

IN ENGLISH : What a hockey night! I went to see my first KHL-match on Monday and it was a great experience. We had so much fun and I was so happy that my hockeyfan-boyfriend was invited to the game also. Just when I thought that the evening couldn’t be more exciting, the legend, Jari Kurri came to see us. OMG. I was speechless.


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina , , | 14 vastausta