Miksi te ette varoittaneet minua?! Tai noh, jätittehän te yhden jos toisenkin varoittavan kommentin jo tähän postaukseen, mutta siitä huolimatta otin riskin, ja työnsin eilen Tähtiin kirjoitetun virheen dvd-soittimen sisuksiin.
Onneksi Matti ei ollut kotona, sillä pillitin vielä vartti elokuvan loppumisenkin jälkeen.
Mä selvisin tosi hyvin ilman nenäliinaa ensimmäisen tunnin ajan, mutta dramaattinen loppu oli jotenkin ihan liikaa mulle, ja vesiputouksethan siinä hyvin pian aukesivat. En tiedä siitä huolimatta, että oliko elokuva kuitenkaan hyvä. Kirja oli mielestäni paljon mukaansatempaavampi ja jonkin verran oli kohtauksiakin jätetty leffasta pois. Mutta kyllähän se koskettaa, tottakai, tarina voisi olla tottakin.
En nyt oikein tiedä voinko suositella tätä kenellekään. Välillä tekee hyvää toki itkeäkin, mutta meidän hömppäleffafanien kannattaa miettiä katsomista kahteen kertaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan tehdäänkö John Greenin muista kirjoista koskaan leffoja, sillä ainekset valkokankaalle löytyisivät mielestäni myös omasta Green-lempparistani, Looking for Alaska:sta. Siinäkin tarina on tosin sen verran traaginen, että voisi olla parempi tämän itkuiitan jättää sekin katsomatta.
Matti pelasti kuitenkin ritarillisesti itkuiltani tuomalla tullessaan Fazerin uutta Popcorn-suklaata. Sitä suosittelen kaikille.
Mä lupasin Epulle, että ensi lauantaina valitaan joku kevyempi leffapläjäys lauantai-illan viihteeksi. Eppuakin tais vähän itkettää.
| C&C BLOGLOVINISSA | | C&C BLOGILISTALLA | | C&C FACEBOOKISSA |
IN ENGLISH : The fault in our stars must be one of the saddest movies ever. Have you seen it?
