OMAN HUHTIKUUNI PARHAAT PALAT

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Huhtikuu vaihtuu pian toukokuuksi. Kuukaudeksi, joka omassa sisäisessä kalenterissani tuntuu jo miltei kesäkuukaudelta. Maajussini suuntaa maalle, lenkkipolkujen pientareet vihertyvät lenkki lenkiltä, pihapuussamme asustava orava vaihtaa talviturkkinsa kesäisempiin sävyihin. Pihatöitä tekiessä huomaa auringon jo päivettävän poskipäitä, talvivaatteet päätyvät kesäteloille pesukoneen kautta. Joka vuosi nämä niin kovin arkiset asiat tuovat hymyn huulille. Kevät on parhaimmillaan, luonto herää eloon. Omatkin akut latautuvat.

Vaikka otankin innolla kalenterinlehden kääntymisen vastaan, jätän tänä vuonna huhtikuulle heipat hymyssä suin. Keväinen kuukausi oli hetkineen kaiken kaikkiaan onnistunut, lempeä ja lämpöinen, ahkera ja reipas.

.. huhtikuun paras juttu oli ehdottomasti Paavo! Pariviikkoinen koiraelämä virkisti ja ilahdutti, huomasimme Matin kanssa todella kaivanneemme koiraa elämäämme, ja toivomme kovasti saavamme Paavon toistekin hoitoon. Koiraihminen, now and forever.

.. ehdin pitkästä aikaa lukea kokonaisen kirjan alusta loppuun parin illan aikana. Tätä olen kaivannut! Mikään ei saa niin hyvin ajatuksia pois arjen hässäkästä kuin hyvä kirja, joka nappaa ensimetreiltä mukaansa niin, että seuraavan kerran havahtuu todellisuuteen vasta lukiessaan kirjan viimeisiä rivejä.

.. näinä aikoina iloa ovat tuoneet valtavasti arkeen myös päivittäiset videopuhelut siskontyttöni kanssa; puhelut ovat aika vauhdikkaita, toisiaan pääsemme yleisöksi temppuiluesityksiin, toisinaan ihastelemme yllä olevaa prinsessamekkoa.


Pipo: Sidoste
Takki: Löytötex
Pusero: Nelly Trend
Housut: Nosh //*saatu
Tennarit: NLY Shoes


.. sain ilokseni tehdä yhteistyötä upean yhteistyökumppanin (*linkki ohjaa tekemääni kaupalliseen yhteistyöhön) kanssa. Kuten tiedätte, kosmetiikka on lähellä sydäntäni ja tämän kampanjan kuvaaminen ja suunnittelu sai sydämen heittämään innostuksesta kärrynpyöriä. Arvonnankin sain teille järjestää, ja joka kerta kun pääsen hemmottelemaan teitä, yhteistyö tuntuu vielä spesiaalimmalta.

.. kuukauden parhaimpiin hetkiin kuuluu myös tapaaminen mummuni kanssa. Tapasimme sattumalta eräänä lauantaiaamuna aikaisella aamulenkillä ja vaihdoimme turvallisesti kuulumiset etäältä. Hymyilytti koko päivän tuon jälkeen!

.. innostuin pitkästä aikaa ruuanlaitosta oikein toden teolla! Ruuanlaittotaitoni ovat kehittyneet salakavalasti, mutta ajanpuutteen vuoksi ehdin liian harvoin rauhassa keittiöön hellan ääreen. Yksi kuukauden parhaimmista herkuista oli ehdottomasti nachopeltini, johon myös te tykästyitte kovasti.

Huhtikuu alkaa olla purkissa, vielä pari päivää aikaa kerätä huhtimuistoja talteen, sitten toivotetaan vappupallojen kera toukokuu tervetulleeksi – uskomatonta, kesä alkaa olla jo niin lähellä!


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | 2 vastausta

KUN OSTIN URHEILUKELLON – HITTI VAI HUTI?

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

POLAR IGNITE KOKEMUKSIAPOLAR IGNITE KOKEMUKSIAPOLAR IGNITE KOKEMUKSIA


Huppari : Björn Borg
Housut : Björn Borg
Tennarit : Nly Shoes


POLAR IGNITE KOKEMUKSIA

Hankin urheilukellon ranteeseeni kahdesta syystä; tarvitsin rannekellon ja olin äärimmäisen kiinnostunut siitä, kuinka paljon kartutan päivässä askeleita. Urheilukello niputti siis yhteen kaksi kärpästä! Etenkin etäpäivinä kännykän mittari näytti huolestuttavia askelmäärälukemia ja koin, että urheilukellon avulla saisin tietooni huomattavasti luotettavampaa dataa. Kännykkä kun ei jatkuvasti seuraa mukanani. Ensimmäinen ongelma urheilukellon hankinnassa ilmeni kuitenkin eteeni heti.

Miten ikinä osaisin valita urheilukelloviidakosta sen minulle parhaan vaihtoehdon? En voi sanoa varsinaisesti harrastavani liikuntaa, enkä kaivannut kelloltani juurikaan urheilusuorituksiin liittyvää dataa. En ollut niinkään kiinnostunut esimerkiksi kulutetuista kaloreista, tarvetta oli lähinnä sille, että treenikerrat tallentuisivat muistiin ja pystyisin hieman seurailemaan hiihtolenkkieni pituutta. Nopeiden googlettelujen perusteella tein valintani ja kävin ostamassa itselleni Polar Igniten (*ei mainoslinkki). Kello vaikutti erinomaiselta ominaisuuksiltaan ja se oli kaiken lisäksi oikein nättikin.

Yhteiseloa urheilukellon kanssa on takana nyt kolme kuukautta ja edelleen olen äärimmäisen tyytyväinen valintaani. Kello on ranteessa 24/7, ja olen sen ansiosta jopa vähentänyt hieman puhelimella hengailua, kun kellon katsomiseen ei vaadita enää kännykän käteen ottamista. Urheilukellon akku kestää hyvin ja kännykässäni olevaan sovellukseen päivittyvät automaattisesti treenikertani. Toki sovelluksesta löydän halutessani myös kulutetut kalorit, ajan, kilometrit ja muut tarkemmat treenikerran tiedot, mutta itselleni se toimii lähinnä päiväkirjana – kun perjantaina työpäivän jälkeen tsekkaa sovelluksen ja tajuaa skipanneensa koko viikon treenailut, saa hieman lisätsemppiä viikonlopun urheilusuorituksiin! En ole ottanut stressiä siitä jos askeleet eivät saavuta päivittäin 10 000 askelta (miten ne aina voisivatkaan, jos työpäiväni sisältää 10 tuntia koneella istumista!), mutta on ollut mielenkiintoista huomata kuinka paljon tuohon määrään vaikuttaakaan esimerkiksi se, että kulkeekin työmatkan kävellen eikä autolla.

Kellossa on paljon myös hienouksia, joita arvostan. Sykkeenmittaus ranteesta on ominaisuutena kiva lisä, samoin integroitu GPS, jos haluan vaikkapa lenkin jälkeen tsekata lenkkini sovelluksesta löytyvästä kartasta. Unen seuraaminen on ollut hurjan mielenkiintoista ja tuntuu huimalta huomata kuinka oikeassa mittarit ovatkaan. Monesti, kun tunnen nukkuneeni yöni huonosti, sovellus kertoo samaa dataa. Ennen kellon hankintaa en myöskään ollut tajunnut sitä, kuinka monta kertaa uneni yön aikana keskeytyykään. Sovelluksen ansiosta olenkin ymmärtänyt myös palautumisen merkityksen. Treeni-intoni iskee ylle monesti inspiraation tavoin; saatan viikon sisään kiskaista useammatkin treenit ja sitten kummastella, miksi kroppa ei pysy menossa mukana. Kun sovellus varoittaa ylikuormittumisesta, pysyy maltti mukana.

POLAR IGNITE KOKEMUKSIA

Olen melko kilpailuhenkinen persoona, joka tekee kovasti duunia tavoitteensa saavuttaakseen. Siksi olinkin hitusen jopa huolissani kelloa hankkiessani, että se aiheuttaisi minulle stressiä. Niin hassulta kuin se kuulostaakin. Entä jos olisi köllähtänyt jo pitkän päivän jälkeen sohvan nurkkaan ja tavoiteaskelmäärästä puuttuisi muutama tuhat? Olisiko minun ”pakko” vaihtaa vielä lenkkikengät jalkaan? Pöh, olin turhaan huolissani. Kellon näytön saa asetettua jopa niin, että saavuttamattomat päivätavoitteet eivät ole koko ajan näkyvillä. Huono omatunto kolkuttelee hetkellisesti vain silloin, kun kello pärähtää ranteessasi ja kehottaa nousemaan kesken Netflix-maratonin jaloittelemaan.

Hankintani oli lopulta niin onnistunut, että ostin tismalleen samanlaisen kellon myös Matille helmikuussa vuosipäivälahjaksi. Liekö kellojen syytä vai ei, mutta Polar-tiimimme on viettänyt todella urheilullista alkuvuotta!

Muita urheilukellollisia langoilla?

POLAR IGNITE KOKEMUKSIAPOLAR IGNITE KOKEMUKSIA


Kategoriat: muoti | Avainsanoina , | 2 vastausta