KUVA-ARVOITUS : MIKÄ KEVÄÄN KAUNOKAISISTA?

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

olympus makro pioniolympus makro

// Huulikiilto saatu pr-näytteenä, Skincity MAKETHEMAKE.

Kaivoin pitkästä aikaa esiin objektiivin, joka tuo esiin ne kaikista pienimmätkin yksityiskohdat. Pienen pienet hiukkaset, hennot karvat, käsittämättömät yksityiskohdat. Tätä linssiä käytän usein nimenomaan kasveja kuvatessa. Asiat, jotka jäävät paljaalla silmällä havaitsematta, tallentuvat muistikortille ja kuvia tarkastellessa hämmästyy kerta toisensa jälkeen. Arvasitteko ensimmäisestä kuvasta, että kyseessä on kevään kaunokaisen, pionin, sydän? Makrokuvaus on valokuvaamisen lajeista se, johon huomaan jääväni herkästi koukkuun. Kun pihassani alkaa jälleen kasveja putkahdella mullan alta, voitte olla varmoja siitä, että heilun kamerani kanssa ruohonjuuritasolla.

Eniten odotan ehdottomasti sitä, että näen kuinka viime vuonna istuttamani pioni selvisi talvesta. Pioni siirrettiin pihaamme tätini puutarhasta, ja toivon kovasti, että pian tuo lempikukkani ilahduttaa myös oman ikkunani takana. Toistaiseksi nappaan mukaani vielä ruokakauppareissuilta pionikimppuja kotia koristamaan.

lipid lip balm make the make

Käsittämätön sattuma oli myös se, että availin pioneja kuvatessani samalla pakettia, joka sisälsi upean huulikiillon, tismalleen samassa sävyssä kuin tuo sykähdyttävän upea pionikimppuni. Skincityllä myytävän MAKETHEMAKE’n kosmetiikka on ahkerassa, päivittäisessä käytössä ja siksi otankin tämän hoitavan ja täyteläisyyttä taikovan huulikiillon suurella mielenkiinnolla testiin. Öljyjä sisältävä kiilto tuntui huulilla ihastuttavan kevyeltä ja se kosteutti nopeasti. Tuotteessa on kevyt vaniljan tuoksu (suosikkini, kuten olen monesti kertonut!) ja peittävyydeltään Lipid Lip Balm on juuri sopivan kevyt omaan makuuni. Täydellinen ajankohta löytää itselleen uusi luottotuote. Kevät ja pinkkiin taittava huulikiilto kuuluvat yhteen! 

Sävyn nimi? Forever Young tietysti! ;)


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina , | Vastaa

SATEENKAARI SEINÄLLÄ: RYIJY ON VALMIS!

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

ryijyn tekoryijypisto ohje

It’s done! Se on valmis! Vihdoin.

Kolmisen viikkoa sitten sain niin kovan inspiraation, että kipitin sen tuloksena välittömästi lankakaupoille. Sain erään pressilähetyksen mukana palan säkkikangasta. Lähetys oli pakattu tuohon inspiroivaan kangaspalaseen ja blogiani pidempään lukeneet tietävätkin, että juuri tuollaisille säkkikangaspalasille on mahdollista tehdä oma ryijy. Mutta mistä aiheesta? Pari päivää myöhemmin bongasin verkkokauppa Desenion valikoimassa julisteen, jonka kuviointi sai aivonystyräni vauhtiin ja päätin toteuttaa ryijyni juuri tuosta samaisesta aiheesta. Omalla pienellä twistillä.

Googlettelin vielä lisää josko Internetin syövereistä löytyisi extrainspiraatiota ryijyyni ja päädyin Youtubeen tämän videon pariin. Videolla toteutetaan makramee-sateenkaarta  ja ihastuin välittömästi lankahapsuihin, jotka ikään kuin roikkuivat koristeena sateenkaaren sävyjen päissä. Näiden inspiraatioiden myötä ryhdyin hommiin – ensimmäiseksi oli päätettävä värimaailma!

ryijy sateenkaariryijyn tekeminenitsetehty ryijyryijypisto

Poimin värit ryijyyni Novitan lankavalikoimasta ja onneksi Tokmannilta löytyikin juuri täydellinen väripaletti työhöni. Keskustaan laittamani kultainen lanka oli omista varastoistani ja ryijyt ovatkin erinomaisia keinoja päästä jämälangoista eroon; monesti kuvioiduissa ryijyissä ei tarvita yhtä väriä paljon, joten pikkukeristäkin riittää hyvin materiaalia. Sateenkaaren väreiksi valitsin erilaisia maanläheisiä sävyjä, ja kauniin pehmeän vaaleanpunaisen, jotka kulkivat kauniisti käsi kädessä. Kun näytin tekeillä olevasta ryijystä kuvaa siskolleni, hän kertoi katselleensa juuri OYOY’n seinäkoristetta, jossa oli samankaltainen idis. Ja toden totta, valikoimasta löytyy valtava sateenkaariaiheinen seinämatto. Sateenkaaret taitavatkin lastenhuoneen sisustuksessa olla nyt se juttu, sillä ei kulunut kauaakaan, kun tämä matto osui silmiini. Somewhere over the rainbow ja niin edespäin!

Löydät pidemmän tekemäni ohjepostauksen videon kera ryijyn teosta täältä, joten tällä kertaa vinkkaan vain kauniista tavasta ripustaa ryijy seinälle. Ompelin ryijyn yläreunaan kapean kujan oksalle, jonka löysin sisareni pihasta jokin aika sitten. Sujautin oksan paikoilleen ja kiinnitin sen päihin kauniin, vahvan, narun. Jätin ryijyn reunat päättelemättä, mutta katsellessani ryijyä nyt seinällä, nuo reunat jäivät hieman häiritsemään. Voipi siis olla, että ryijy palaa vielä pöydälle viimeisteltäväksi.

Mutta periaatteessa kevään projektini on nyt valmis ja voin hyvillä mielin ripustaa sen seinälle – suosittelen lämpimästi tähän projektiin tarttumista, todella rentouttavaa puuhaa!

kuinka tehdä ryijy


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | 1 vastaus