HIUKSENHIENO MUODONMUUTOS

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

parturikampaamoblink2
OMG I love my new hair.

Reilu kuukausi sitten ryhdyimme lempparikampaajani Kirsin kanssa tositoimiin, kun Kirsi värjäsi tilkkutäkkiä muistuttavan hiuspehkoni kauttaaltaan vaaleaksi. Tämä välivaihe oli välttämätön, jotta Kirsiä odottaisi tyhjä kangas kun seuraavan kerran tapaisimme. Vaikka tunnenkin oloni todella kotoisaksi vaaleassa värissä, vaalea väri alkoi nopeasti taittaa keltaiseen kuten aiemminkin. Eilen illalla oli siis jälleen aika uudistua.

Ja se lähtötilanne, sehän oli tosiaan melko keltainen..

parturikampaamoblink

Kirsi ehdotti, että lähdemme toteuttamaan hiuksiin soft ombre-värjäystekniikkaa. Liukuvärjäysefektistä pyrittäisiin tekemään mahdollisimman luonnollinen ja vivahteikas ja jotta lopputuloksesta ei tulisi liian tumma, jätimme myös selkeitä kirkkaanvaaleita raitoja kasvoja kehystämään. Lopputuloksesta tuli aivan mahtava. En olisi ikinä uskonut, että noin kellertävästä alkutilanteesta päästäisiin kerralla näin upeaan sävyyn.

Sävyä oli äärimmäisen vaikea taltioida kameralle. Väittäisin, että ylläolevan kollaasiin after-kuva on lähempänä totuutta kuin kampaamossa otetut kuvat. Lopputulos on siis selkeästi tummempi, RAIKKAAMPI, ja kotoisampi kuin aiemmin. Tälläistä sävyä on taatusti myös helpompi ylläpitää. Vaalean värin kanssa joutui nimittäin lotrailemaan ihan kiitettävästi hopeashampoon kanssa.

Ja hei, sanoin bye bye pidennyksille!!

Onni on maailman paras kampaaja, joka tietää mitä tekee ja jonka penkkiin istahtaessa tuntuu siltä kuin olisi tullut vain vaihtamaan hyvän ystävän kanssa kuulumisia. Hiukset tulevat kuntoon vähän niinkuin siinä sivussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

—

Ja hei, muistattehan, että Parturi-kampaamo Blink tarjoaa teille kaikille blogini lukijoille -15% alennuksen palveluistaan (ei koske tuotteita, eikä pidennyksiin tarvittavia materiaaleja). Muistathan aikaa varatessasi (p. 040 0244256) mainita, että olet bongannut tarjouksen blogistani. Tarjous koskee uusia asiakkaita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

—

*Postaus toteutettu yhteistyössä.

enkku2

What do you think of my new hair? I love this color. So much more fresh and natural than my old look. Thank you Kirsi. You are the best-hairdresser-ever. I’m feeling so hairlicious!


Kategoriat: kauneus | Avainsanoina , | 14 vastausta

NORPAN PALJASTUKSET

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

curiousnoora

.. olen lukenut lukiossa kolme vuotta latinaa, kirjoittanut sen ylioppilaskirjoituksissa ja tuon jälkeen ei kyseisestä kielestä sitten ole juuri maailmalla apua ollutkaan. Mitä nyt pääsin Italiassa leveilemään Matille, kun osasin suomentaa seinälaatan erään vanhan torpan seinästä.

.. olen kutakuinkin vaikeasti koukuttunut blogimaailmaan. Mäkkärin drive in-taulua lukiessani olin hetken aikaa sataprosenttisen varma, että smoothieiden kohdalla luki Mungo-Anna eikä Mango-Ananas. Sami Hedbergin 365-keikalla lavalla ollut valonumerohässäkkä toi keikan aikana mieleeni sata kertaa Ida365:n ja kaverin uuden auton rekkari NFV-… toi välittömästi mieleeni No Fashion Victims-Emmin. Ai että tarvitsisinko pientä breikkiä blogimaailmasta?

.. en käytä juurikaan kuin valkoisia sukkia. En todellakaan tiedä mistä tämä outo viehätys valkoisia sukkia kohtaan johtuu. En siis ole mustasukkainen tyyppi ollenkaan (HAH, huonoin puujalka ikinä!).

.. pakkomöin sukulaisilleni ala-asteikäisenä Kuulumiset-lehteä. Lehti ilmestyi kerran kuukaudessa ja sisälsi juttuja haastatteluista ilmoitusosioon. Ja arvakkaa vaan paljonko kului mustetta, kun pikku-Noora tulosteli lehtiä valmiiksi kotitoimiston pikkutulostimella. Lehtitaloni ajautuikin pian konkurssiin.

.. nukahdan välittömästi, kun joku hieroo jalkojani. Matti käyttää tätä tekniikkaa, kun haluaa rauhassa katsella ilman naputusta makkarin telkkarista jalkkista ja samaisen faktan vuoksi pelkään aina, että nukahdan hoitoloissa jalkahoidon aikana. Kun olin pieni, äiti nukutti minut kuulemma jalkapohjasta hipsuttelemalla. <3

Hah. Norppakin osaa yllättää. Vai tiesitkö nämä asiat jo minusta? ;)

enkku2

Five random facts about me: I’ve studied Latin in high school, I always wear white socks, I am quiet addicted to the blogosphere, when I was child I made a magazine for my relatives and while footrubbing, I always fall asleep.


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | 24 vastausta