Tiedättekö mitä rakastan yli kaiken? Uusia ideoita aamupalaksi. Koska aamuni ovat poikkeuksetta hyvin kiireisiä, en kaipaa reseptejä, joiden valmistamiseen kuluu tuntikausia, mutta vaihtelu virkistää ja juuri siksi kaurapuuron kylkeen kaipaa toisinaan jotain muutakin kuin kaapista napatun riisikakun.
Hurahdin verigreippeihin vuoden alussa niiden satokauden ollessa parhaimmillaan, enkä ole vieläkään malttanut luopua niistä. Kun keräsin teille maaliskuussa postaukseen omia aamupalasuosikkejani, kerroin verigreipin sopivan erinomaisesti muun muassa smoothieiden joukkoon. Koska verigreippikoukutus on edelleen voimissaan, olen matkan varrella testaillut myös uusia keinoja lisätä tuota vitamiinipommia osaksi aamujani. Karamellisoitu verigreippi on juuri niin herkullista kuin miltä se kuulostaakin. Laitahan uuni lämpenemään, tätä haluat testata!
Halkaise isohko verigreippi kahtia ja aseta puolikkaat uunivuokaan. Lisää molempien puoliskojen päälle hyppysellinen ruokosokeria; verigreipit ovat happamia maultaan, joten mitä enemmän käytät sokeria, sitä makeammaksi herkku muuttuu. Täydellinen kombo syntyykin, kun laitat puolikkaan päälle tasaisesti hyppysellisen ruokosokeria ja pienen lurauksen hunajaa.
Paista verigreipin puolikkaita uunissa n. 220 asteessa niin kauan, kunnes greipin kuori saa hieman väriä ja hedelmäliha ikään kuin pullistuu kuorestaan. Anna jäähtyä. Reseptiähän voi toki muutella oman maun mukaan; voit raastaa puolikkaiden päälle vaikkapa tuoretta inkivääriä, tai maustaa uunista tulleet herkut kanelilla.
And that´s it! Mikä ihmeellisintä, paistamisen jälkeen hedelmäliha irtoaa kuoristaan täydellisen helposti ja herkun voi lusikoida suoraan kuoresta suuhunsa. Koko koti tuoksuu niin herkulliselta tämän ”kokkailun” jälkeen. Ja sen lisäksi, että karamellisoidut verigreipit toimivat näppärästi makeana herkkuna aamulla, ne soveltuisivat erinomaisesti jäätelön kera jälkkäriksi esimerkiksi grilliruuan jälkeen.
Herkullisen kirpeää huomenta!