HERRA KARJULAN KURPITSANSIEMENET

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

kurpitsansiemenet uunissapumpkin seedskurpitsansiemenet valmistus

Veikkaan, että aika monessa kodissa mietitään kenties juuri tällä hetkellä, mitä koverretun kurpitsan sisuksista voisikaan tehdä. Meidän juhlintamme näin lokakuun lopulla on aina kovin maltillista ja vaatimatonta, mutta rakastan yli kaiken kurpitsan kaivertelua. Enkä kaipaa siihenkään ylimääräisiä kikkailuja. Riittää, että lokakuun viimeisenä viikonloppuna portaallamme hymyilee harvahampainen tyyppi.

Tänään kurpitsan valmistamiseen juhlavaa viikonloppua varten ei ollut aikaa kuin kymmenisen minuuttia, mutta sen enempää ei tähän DIY-projektiin tarvittukaan. Matti sen sijaan innostui googlettelemaan, mitä kurpitsansiemenistä voisikaan valmistaa. Kun hän luki minulle ääneen niiden huimia terveysvaikutuksia, totesimme yhteen ääneen, että tätä satoa ei kannata kaataa biojätteeseen. Niinpä miekkonen ryhtyi hommiin ja tuli valmistaneeksi aivan täydellisiä snacksejä.

Maajussi-Matin Halloween-siemenet: Erottele kurpitsan siemenet muusta kurpitsan massasta ja huuhtele ne siivilässä. Anna siemenien kuivahtaa rauhassa ja laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Kaada siemenet kulhoon ja lurauta joukkoon öljyä. Levitä siemenet pellille, rouhi päälle pippuria ja suolaa. Anna paahtua uunissa n. 10 minuuttia. Siemeniä ei kannata jättää vahtimatta, ne kärähtävät todella nopeasti!

Siemeniä rouskutellen toivotamme kaikille erinomaista perjantai-iltaa!

Ps. Ai mistäkö otsikko juontaa juurensa? Matin Instagram-nimimerkistä tietenkin. ;)


Posted in ruoka and tagged by NOORA.