Milloin kuva on otettu? Eräänä lokakuisena päivänä, torstaina 8.10., kun samaan aikaan sekä paistoi aurinko että satoi vettä.
Missä kuva on otettu? Rakkaan kotimme pihamaalla.
Mitä kuva esittää? Siinä minä seison, 30 cm lyhyempänä kuin parimetrinen auringonkukkani, joka puhkesi kukkaan lokakuun iloksi.
Mitä mietit sillä hetkellä, kun kuva on otettu? Tätä auringonkukkaa voisi kutsua pieneksi suureksi onnistumiseksi. Istutin lukuisia jättiauringonkukansiemeniä kukkapenkkiini keväällä ja jäin odottamaan omaa auringonkukkaniittyäni. Siemenet versoivat pian mullasta upeat alut, mutta kuinkas sitten kävikään. Pihamme oravat kokivat ne ilmeisesti ennennäkemättömän herkullisiksi kasviksiksi, sillä nuo vekkulit otukset järsivät versoista miltei jokaisen parempiin suihin. Vain yksi säästyi ja se ehti kasvattaa kesän aikana lopulta huiman pitkän varren itselleen. Nuppua ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut. Ehdin jo huolestua meinaako tuo kaunokainen lainkaan avautua, kunnes iloinen lokakuinen iltapäivä koitti. Vihdoin me tapasimme. Hän halusi selvästi pitää minua jännityksessä.