KUN PIENI PIHAUNELMA TOTEUTUI

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

puutarhakeinupuutarhakeinu

Viime viikolla pieni puutarhaunelmani toteutui. Ensimmäinen kesämme uudessa kodissa vierähti ohi jotenkin ennätysnopeasti, enkä ehtinyt edes varsinaisesti tekemään tämän haaveen eteen mitään konkreettisia toimenpiteitä. Muuttokesä kului ihmetellessä omaa pihaa, istutellessa marjapuskia ja pääasia oli, että terassille löydettiin viihtyisät terassikalusteet. Mutta tänä vuonna oli aika tehdä unelmista totta.

Lopulta unelman toteutumiseen ei tarvittu kuin yksi ruokatunti, Sotkan huima kesäalennusmyynti, peräkärry ja porukka ihania talkoolaisia. Yhdessä kesäillassa unelmieni puutarhakeinu koristi terassiamme.

puutarhakeinu sotkasamttikukkatoscanan tytöt

Olen aina rakastanut erilaisia pihakeinuja ja jo kerrostalossa asuessamme, hiivin monesti kirjani ja kahvikuppini kanssa pihalle lukemaan taloyhtiön yhteiseen puutarhakeinuun. Keinuminen rauhoittaa ja rentouttaa, ja minulle oli päivänselvää, että haluan pihaamme mukavan paikan lekotella kesähelteillä. Etenkin tänä kesänä, kun aikaa tulee vietettyä jopa tavallista enemmän kotona, minulle on tärkeää, että pienen lomahetken saa järjestettyä helposti jopa omalle kotipihalle.

Pihamme on kovin aurinkoinen ja tärkeintä olikin, että puutarhakeinusta löytyy katos varjoa tarjoamaan, ja sanomattakin selvää oli se, että keinussa pitää voida ottaa päikkärit. Siispä kolmen hengen keinu oli ainoa järkevä vaihtoehto. Isäni ansiosta bongasin juuri tämän mäntyisen Pinja-keinun, sillä sattumalta hän oli ihastellut juuri tätä samaista keinua päivää ennen, kun asiasta hänelle mainitsin. Niinpä tukeva ja muutenkin täydellinen keinu löytyi helposti ja kaiken kukkuraksi puoleen hintaan. Männyn väri riitelee hieman terrasilautamme sävyn kanssa, joten saattaapi olla, että jonakin kauniina päivänä, sävytän keinun paremmin terassiin sopivaksi. Mutta vielä ei ole sen aika. Nyt aion vain nauttia jokaisesta liikenevästä kesähetkestä keinutellen.

Eikö olekin aika kutsuva päikkäripaikka?

Ps. Mikäli kiinnostuit kuvissa näkyvästä Toscanan Tytöt-kirjasta, laitahan minut Instagramissa seurattavien listalle – tuo kesäkirja suuntaa nimittäin arvonnan kautta pian uuteen kotiin!

toscanan tytötsotka pinja keinu


Posted in lifestyle and tagged by NOORA.