On se onni, että mieheni on niin helposti ideoihini innostuva – itselläni kun olisi saattanut mennä hetki jos toinenkin tätä ideaa toteuttaessani! Saattaapi olla, että toteutusvaihe olisi ollut tälle kaupunkilaishiirelle jopa aivan liian iso pala purtavaksi. En ihan heti näe sieluni silmin itseäni metsurinvaatteissa moottorisaha kädessäni halkopinon vieressä..
Kuten maanantaina jo kerroinkin, siskontyttöni ensimmäisiä syntymäpäiviä vietettiin metsäteemalla, ja pöydästä löytyi suussasulavien herkkujen lisäksi myös muita aiheeseen sopivia koristeita. Pupukipot karkeille oli hankittu Tigeristä ja osa koristeista tilattu Pop Up-Kemuista, mutta päätyipä pöytään myös jotakin sankarittaren kummisedän tekemää.
Matti päätti nimittäin askarrella juhlapöytään halkopinostaan löytyvistä haloista kauniita ja luonnonmukaisia alustoja ja tarjoiluastioita. Projekti aloitettiin jo parisen viikkoa sitten, jotta märkä puu ehtisi edes hitusen kuivua juhliin mennessä, ja vihdoin lauantaina tämä DIY-projekti pääsi käyttöön. Isoimmista puupölkyistä Matti moottorisahaili (jep, tätä projektia ei saa sitten toteuttaa kotona ilman kunnollisia suojavarusteita ja taitoa!) ”tarjottimia” ja kapeammista haloista sahatut palaset päätyivät lasinalusiksi sekä pienempien tarjottavien alle. Puuksi valikoitui koivu ja tarkoituksen mukaisesti myös kaunis, valtoimenaan halkeillut kuori jätettiin tietysti paikoilleen.
Jotta tuotokset soveltuivat ruokapöytään, ne puhdistettiin ensin. Kuivumisaika oli kuitenkin liian lyhyt paksummille puulevyille ja niiden jatkokäyttöä ajatellen, alustojen olisi ollut hyvä kuivua pidempään; puu elää ja halkeilee kuivuessaan ja kosteutta sisältävä puu saattaa aiheuttaa vauriota esimerkiksi lattialle, jos ne ovat kosketuksessa. Olkaahan siis tarkkana tämän kanssa jos innostutte projektista.
Kummisetä otti projektin hienosti haltuun, mitäköhän sitä sitten keksisi..