VIISI VIIME HETKEN ALLE 20 EURON LAHJAVINKKIÄ

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Huh. Päätimme sitten sekä eilen että tänään lähteä tekemään viimeisiä joululahjahankintoja. Saman päätöksen oli tehnyt moni moni muukin. Tampereen ostoskeskuksissa riitti hulinaa ja olin molempien kaupunkireissujen jälkeen niin poikki, että energiaa ei sitten juuri muuhun enää jäänytkään – paitsi tietysti niiden hankittujen lahjojen paketoimiseen! Teimme tänä vuonna periaatepäätöksen, että hankkisimme ”vähemmän on enemmän”-konseptilla lahjoja, ja tarkoituksena oli löytää läheisille pakettiin jotakin sellaista, josta lahjansaaja varmasti ilahtuisi. Siksi paketteihin päätyikin meidän taloudessamme tänä vuonna käytännöllisiä, budjettiystävällisiä ja harkittuja lahjoja.

Tässä vielä viisi vinkkiä alle 20 euron lahjoista, jotka itse käärin tänä vuonna pakettiin. En tietenkään kerro kenelle, yllätys säilyköön aattoon asti.

(1) Spesiaalit, ulkomaiset lehdet: Muodin ystävälle ei tarvitse kääriä pakettiin kuin VOGUE tai UK:n Elle, ja hän menee aivan pähkinöiksi. Etenkin Akateemisessa Kirjakaupassa on ihastuttavia joulunumeroita eri julkaisuista saatavilla ja hinnat pyörivät kymmenen euron molemmilla puolin. Kuvassa kädessäni oleva British Vogue maksoi esimerkiksi 8,00 euroa. Suklaalevy kylkeen ja lahja on valmis!

(2) Joulukoristeet: Tarkoin harkitut ja kauniit joulukoristeet ovat myös mitä parhain lahja läheisille. Itse hankin Tallipihan Hohde Joulukaupasta ”enkelikellon” pakettiin ja ihastuin tuohon kaunokaiseen niin, että nyt myös omalla pöydälläni pyörii samanlainen. Hintaa koristeella oli alle 11 euroa ja väitän, että tämä jos mikä, virittää kodin joulutunnelmaan.

(3) Herkut: Moni toivoo löytävänsä paketistaan kulutustuotteita eli esimerkiksi herkkuja. Jos koti täyttyy jo muutenkin tavarasta, etkä keksisi mitä ostaa hänelle ”jolla on jo kaikkea”, kokoa yhteen jouluinen herkkupaketti. Ostin itse viiden euron jouluteepussin Indiskasta ja lisäsin pakettiin mukaan Tallipihan Suklaapuodin käsintehtyjä herkkuja – helppoa ja herkullista, ja paketin vastaanottaja ilahtuu taatusti! Eikä joulupaketin sisältö jää taatusti pölyttymään kaappiin.

(4) Käytännölliset asusteet: Hanskat, pipo, sukat ja kaulaliinat – kaikki tarvitsevat niitä! Siispä Sidosteen suurena fanina hankin samaista brändiä myös läheisten kuusen alle. Kukapa ei tarvitsisi muka sukkia? Yhteen pakettiin päätyy myös Aarrekidin maailman kauneimmat, pilkulliset sukkahousut. Kun sain samanlaiset itselleni ja ihastuin niihin täysin, tiesin heti, kenen pakettiin hankin tismalleen samat. Ja edelleen hintalapussa reilusti alle 20 euron hinta!

(5) Jouluiset kosmetiikan kausituotteet: Kosmetiikan ystävänä haluan hankkia myös ystävieni paketteihin omia suosikkejani. Suosin The Body Shopin joulupakkauksia, jotka ovat sekä herttaisia ulkoasultaan että tehokkaita sisällöltään. Just Mask-pakkaus maksoi 12,50 euroa ja se sisältää peräti kuusi kasvonaamiota sekä eritoten meikkien poispesuun täydellisesti soveltuvan hiuspannan (jouluteemaisena tietysti), joka pitää hiukset pois silmiltä. Tästä lahjasta riittää useampaan hemmottelukertaan ja todellinen jouluttaja käyttää pantaa ympäri vuoden.

Tällaisia aarteita löysi tiensä kuusen alle – kommenttiboksissa saa jakaa omat viime hetken lahjavinkkinsä! 


Posted in lifestyle and tagged , by NOORA.