”VIESTII, VIESTIIII!” – MITÄS NYT TEHDÄÄN, KUN LOVE ISLAND LOPPUU?

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Olen koukuttunut sarjaan, johon en koskaan olisi voinut kuvitella koukuttuvani. Kun ohjelma alkoi, satuin vain istumaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja se oli menoa sitten. Huomasin pian, että yksikään jakso ei saa päästä ohi silmieni ja sunnuntai-illoilta tuntui puuttuvan jotakin, kun uutta jaksoa ei tullutkaan. Mitä ihmettä Noora?! Kerran jo huomasin miettiväni, että tilaisin Matille synttärilahjaksi samanlaisen vesipullon kuin saarelaisilla, mutta se ajatus sentään meni nopeasti ohi.

Tänään se sitten loppuu. Love Island, sinä senkin, ei vielä finaalia!

Niin se vain rakkaussaari vei minunkin sydämeni, ja huomasin nopeasti tykästyväni ohjelmaan, jonka konsepti muistutti hitusen Big Brotheria. Ihastusta edesauttoi ohjelma-aika, jolloin olin poikkeuksetta aina kotona. En edes nimittäin yritä seurata alkuillan tv-ohjelmia, kalenterini on niin täynnä ohjelmaa, että harvoin istun tv:n edessä. Mutta niin vaan huomasin istuvani ilta toisensa jälkeen tv:n ääressä, löytäen nopeasti suosikkiparini Veerasta ja Jannesta, ilta toisensa jälkeen. Välillä toki ärsytti, ja välillä mietitytti onko tämä sittenkään minun ohjelmani, mutta nyt sitten jo harmittaakin kauden päättyminen.

Jaoin tykästymiseni monen ystäväni kanssa ja veikkaan, että ruudun siltäkin puolelta faneja löytyy. Siispä illan polttavin kysymys kuuluukin – kuka vie voiton? Minä taidan liputtaa villin kortin puolesta ja nostaa peukut pystyyn Jeffreyn ja Auran puolesta nyt, kun oma suosikkiparini on jo kotimatkalla.

Ja seuraava kysymys kuuluukin sitten; mitä me nyt aletaan seurata?!


Posted in lifestyle and tagged by NOORA.