Ostin joulun jälkeen alennusmyynneistä jotakin, joka on nyt jo muutaman kuukauden ajan roikkunut työhuoneeni kaapin ovessa. Arvostan suomalaisia suunnittelijoita, arvostan kykyä ja rohkeutta tehdä sitä omaa juttuaan ja laitan laadukkaat materiaalit ja persoonallisuuden nykyään määrän edelle. Kun ostaa harvemmin ja vähemmän, välillä vaatekaappiin saa hyvällä omalla tunnolla hankkia jotakin spesiaalia. Kuten tälläisen puseron, joka on rauhassa odottanut kevättä.
Nyt se kevät tuli.
Hullaannuin Poola Katarynan kekseliäisiin printteihin ja tuotoksiin jo yli vuosi sitten, ostaessani Designtorilta Poola Katarynan vaateripustimen. Tuossa samaisessa ripustimessa tämä herkkä ja hurmaava uusi paitanikin on roikkunut kevättä odottamassa, siitä asti kun ostin sen itselleni PK:n alennusmyynneistä.
Paita on hauska ja leikkauksiltaan herkullinen. Säkkimäinenkö? Ei lainkaan, paita on juuri niin rento ja mukava kuin miltä se näyttääkin, mutta soveltuu myös herkän kukkaprinttinsä ansiosta juhlavampiinkin tilaisuuksiin. Sen uumeniin uppoaa, mutta samalla tunnet olosi naiselliseksi ja tyylikkääksi.
Paita sulatti lopulta jopa kevään esiin. Eilinen auringonpaisteinen asukuvailuhetki oli ensimmäinen merkki siitä, että bloggaajat voivat pian huokaista helpotuksesta – siellä tarkeni jo ottaa asukuvia. Hipsinkin paidassani tovin jos toisenkin asukuvia ottaessamme ulkosalla ja nautin jokaisesta auringonsäteestä, joka lämmitti selkääni.
Nyt se kevät tulee.
PUSERO / SHIRT POOLA KATARYNA KAULAKORU / NECKLACE VERO MODA LEGGINSSIT / LEGGINGS PIECES KENGÄT / SHOES GUESS
// I bought this gorgeous shirt from the Finnish designer, Poola Kataryna, a few months ago and I decided to wear it first time when it’s starting to feel like spring. Yesterday, it was time. This amazing piece is the perfect example of Finnish talent as its best. I love it.