NO NYSSE TALVI TULI

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

425

Täytyyhän sitä nyt hieman hehkuttaa. No sitä LUNTA! ♥ Luulin, että en ollut kaivannut sitä, mutta olinhan minä sittenkin. Lumi toi mukanaan myös pirteät pakkaskävelyt, ajatuksissa siintävän suunnitelman kaivaa jälleen sukset esiin naftaliinista ja ennen kaikkea myös hieman lisää valoa. Ehdottomasti eniten kaipasin valoa elämääni.

Niinpä sunnuntaina puettiin useampi kerros vaatetta päälle, joululahjapipo päähän ja syksyllä saamani Arctipsin huopalapikkaat ylle ja otettiin suunnaksi Haiharan Kartanon kaunis miljöö. Kolmen vartin kävelylenkki sai aikaiseksi niin hyvä mielen kuin punaiset posketkin ja teki pienen pörröisen koirapojan niin onnelliseksi (goodbye, kuraiset tassut!).

1 3

Vaatekaappini ainut sporttinen takki on perua noin kymmenen vuoden takaa (…) ja Puman takki on edelleenkin kovassa käytössä. Untuvatakki on lämmin ja noh, pirtsakan värinen, mutta ennen kaikkea täydellinen ulkoliikuntaan talvisin. Tyttömäinen hattaraunelma pitää lämpimänä ja mahdollistaa reippaan ulkoilun, tälläisiä ikuisuusihanuuksia vaatekaappiin pitäisi keräillä useampiakin!

TAKKI/ JACKET PUMA  PIPO/ BEANIE JOULULAHJA (Christmas gift)  HUIVI/ SCARF H&M  HOUSUT/ PANTS  H&M  KENGÄT/ SHOES ARCTIPS (*blogin kautta saatu)

Kun tuunasimme Arctipsin huopalapikkaita omannäköisiksemme, en vielä siinä vaiheessa tiennytkään millainen kenkäpari jaloissani on. Nämä töppöset pelastivat minut muun muassa Ratinassa, kun seisoin kolmisen tuntia paikallani Ilveksen ja Tapparan Talviklassikkoa tuijotellen. Siinä missä muilla alkoivat varpaat mennä syväjäähän, olisin minä voinut huopikkaissani seisoskella paikallani vielä toisenkin kolmetuntisen. Ihmisryysis ja pakkanen olivat kuitenkin liikaa koristuksille, mutta kuinka kauniit nuo töppöset ovatkaan ilman ylimääräisiä härpäkkeitäkin!

7 6

Melkoisen rapsakkaan pakkasaamuun taisi Suomi heräillä tänäänkin. Itse tuulettelen sitä, että työpaikalleni kestää kävellä noin kolme minuuttia ja illaksi ei ole kummempaa ohjelmaa suunnitteilla. Täällä heräiltiin muutenkin hyvillä mielin uuteen aamuun;  Eppu käväisi eilen lääkärissä nelivuotisneuvolassaan (:D), sai paljon kehuja ja kaikki oli kunnossa. Joskohan sitä jo tällä viikolla olisi aika tutustuttaa Epi Unskiin ja Lunaankin..

Rati riti ralla, tuli talvihalla.. Pipo päähän, eksje!?

// Finally, finally, finally!! We have snow in Finland, how cool is that! Last weekend it was time for the snowy afternoonwalk and I got the chance to wear my old and dear pink jacket from Puma! After ten years, it is still my favourite! Eppu was so happy about the snow! And so was me, not long and we can go skiing!


Posted in muoti and tagged , by NOORA.