TAKKI & HOUSUT MAINIO CLOTHING (*blogin kautta saatu)
Sisuksissani on kalvanut koko alkuviikon melkoinen huolimöykky, kun Eppu on ollut kipeänä. Eppu on to-del-li-nen draamakuningatar ja vinkuu välillä jos vaikka korvatupsu osuu vahingossa leikkiessä lattiaan, mutta tällä kertaa tunnistin nopeasti, että kyse on jostakin muusta. Voi kuinka helppoa tämä koiranomistajan elämä vaan olisikaan jos koira osaisi tassullaan osoittaa mihin sattuu!
Eilen Eppua kiikutettiinkin sitten peräti kahdelle eläinlääkärille näytille ja molemmat olivat sitä mieltä, että kyseessä on hammasongelma. Kenties lohkeama, kenties kipeä ien. Hervannan eläinlääkäriasemalta saimme onneksi toimenpideajan nyt heti täksi päiväksi. Sydämeni särkyy aina, kun eläin sairastaa. On kyseessä sitten oma tai toisen koira, huolimöykky kasvaa nopeasti valtavaksi, kun omistaja ei tiedä mistä on kyse. Onneksi osaavia ammattilaisia löytyy läheltä ja oman parhaan ystävänsä uskaltaa hyvillä mielin jättää heidän huomaansa.
Nyt tasaillaan siis pulssia (minun pulssiani siis..) ja toivotaan, että operaatio onnistuu hyvin ja pikkutyyppi toipuu entiselleen nopeasti. Mitenkähän sitä osaisi olla stressaamatta ja ajattelematta heti niitä kurjimpia vaihtoehtoja, kun jotain sattuu? Googlettelun olen onneksi jo lopettanut vallan tällaisten asioiden kohdalla! Parhaiten saan mielenrauhan, kun kiikutan Epun heti tarvittaessa eläinlääkäriin. Olen melko varma siitä, että moni koiranomistaja osaa samaistua fiiliksiini.
Viikon alku ei siis ole ollut kovin mainio, mutta onneksi kotiasu sentään on. Tämä ylläni se huolimöykkykin tuntuu edes hitusen kevyemmältä.