Kun sateisen sunnuntaiaamun voi aloittaa näin värikkään brunssin merkeissä, ei päivästä voi tulla muuta kuin aurinkoinen. Erilaisten herkkujen lisäksi aamiaispöytäämme oli eksynyt uusia, syötävän suloisia keittiötarvikkeita.
Joko olette kuulleet Weecosista? Näppärimmät saattoivatkin jo oivaltaa, mistä tuo kekseliäs nimi on peräisin. Kun sanat we ja ecos laitetaan yhteen, syntyy nokkela konsepti, josta ainakin minä olen enemmän kuin innoissani. Weecos on siis verkkokauppa, joka kokoaa yhteen tarkoin kartoitettuja myyjäyrityksiä, jotka ovat tarkasti selvillä siitä, kuinka heidän tuotteidensa tuotanto ja elinkaari toteutuu. Takana on myös tärkeä ajatus siitä, että yrityksen toiminnassa ja tuotannossa pyritään jatkuvasti siihen, että toimintamalli on ympäristön, ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin kannalta paras. Vastuullisesti toimivat yritykset on siis nyt koottu saman katon alle, josta kuluttaja voi käydä poimimassa kerralla kaikki haluamansa tuotteet vaikkapa eri yrityksiltä samaan ostoskoriin. Paljasjalkaisena tamperelaisena olen ylpeä siitä faktasta, että Weecosin juuret juontavat tänne Tampereelle.
Kokosin alle kollaasiin tuotteita ja yrityksiä, jotka Weecosin valikoimissa herättivät heti huomioni.
Kuten näette, Weecosin tuote- ja yritysvalikoima on hyvin kattava. Aamiaispöydästäni bongatut Bombon keittiötarvikkeet sulattivat herttaisuudellaan sydämeni, mutta kuinka ihana syksyllä olisikaan kietoutua Roots Cultural Movementsin lämpimään hampusta ja orgaanisesta puuvillasta valmistettuun huppariin. Valikoimista löytyy myös muun muassa Mia Höytö Cosmeticsin tuotteita, jotka on valmistettu orgaanisia luonnollisia raaka-aineita arvostaen. Muistatteko vielä, kun sain pikkusiskoltani syntymäpäivälahjaksi Think Todayn ylijäämämateriaalista valmistetun lattiamattolaukun? Think Todayn upeita tuotteita löytyy nyt myös Weecosilta.
Palataan kuitenkin hetkeksi vielä takaisin sunnuntaiselle aamiaisbrunssillemme. Sain valita Weecosin tuotteita myös itselleni ja huomioni kiinnitti heti Bombon värikäs tuotevalikoima. Bombo on muuten italiaa ja tarkoittaa kimalaista, ja pakko myöntää, että kuvittaja Sanna Pelliccionin kuvitukset pistivät minua kimalaisen tavoin heti niin, että tätä tuotesarjaa haluan vielä keittiöömme ehdottomasti jatkossa lisää.
Sen lisäksi, että Bombon tuotteet ovat ulkomuodoltaan ihastuttavia, niiden takana on upeita tarinoita. Tuo iso pyöreä Oma perhe-tarjotin on esimerkiksi tehty kunnioittamaan erilaisia perhemuotoja, ja samaa kuosia toistava pikkutarjotin on myös osa ylistystä satumaiselle lapsuudelle ja tasa-arvolle. Helsingin kesä-leikkuulauta sen sijaan kuuluu Leikitäänkö?-kuosiperheeseen. Kuosi on taitavasti koottu vain eri perusmuotoja käyttäen. Ihana joululahjaidea vaikkapa pääkaupunkiseudulle asuvalle.
Mikäli Weecos löysi paikkansa sydämestäsi saman tien, kannattaa tilausta laittaa menemään heti lokakuun aikana. Weecos tarjoaa nimittäin asiakkailleen nyt ilmaiset postikulut vielä muutaman päivän ajan.
We heart Weecos. Juuri tälläistä konseptia on verkkokauppatarjonta mielestäni kaivannut.
// Our breakfast looked so delicious yesterday, thanks to those beautiful and colorful kitchen products from Bombo. Aren’t they gorgeous! I received these amazing products via Weecos, which stole my heart right away!