KUN SILMÄNI MÄ AUKI SAAN

PC305209PC305222 PC305201

Rauhallinen aamukahvihetki virittää päivään ihan omanlaisensa fiiliksen. Aamu on ihana aloittaa isoa kahvikuppia tyhjentäen, samalla vaikka rauhassa meikkaillen tai aamutv:tä katsellen, ilman kiirettä. Nautiskellen.

Usein tällainen fiilistely on kuitenkin sula mahdottomuus. Koska torkuttaminen vie monesti voiton kahvinkeitosta, ainoaksi vaihtoehdoksi jää napata kahvi töihin mukaan kioskilta ja huomata kymmenen maissa, että kahvi on unohtunut ja jäähtynyt pöydän reunalle, kun sitä ei olekaan ehtinyt edes maistaa. Pitäisiköhän siirtää herätyskello soittamaan varttia aikaisemmin?

PC305215

Ja sitten on niitä aamuja, vapaa-aamuja, kun aamukahvi juodaankin aivan jossain muualla. Tällaisia aamunaloituksia osuu arkisin kohdalle kuitenkin melko harvoin. Siksi niistä täytyykin ottaa kaikki irti. Perjantaina edessä olikin harvinaista herkkua, kun vihdoin istahdimme alas Tampereen Bakery Cafén pöytään.

PC305198

Stockmannin vieressä, Tuomiokirkonkadulla sijaitsevan kahvilan ohi olen kävellyt niin monesti, mutta ikinä aiemmin en ollut vielä astunut sisään tuohon upeasti sisustettuun lounas-kahvilaan. Täältä mukaansa saa aamupalan on the go, voit herkutella lounaana joko salaattia tai keittoa ja lounaan saa mukaansa myös takeawaynä. Ikkunapaikalta pääset seuraamaan keskustan vilinää ja unohtua itse hetkeksi herkkuhetkeen.

Ihana Keltaisen kirjaston selattavissa oleva uutuuskirjapino teki Mattiin suuren vaikutuksen ja itse tykästyin kovasti kahvilan valoisaan ja viihtyisään miljööseen. Palvelu oli ystävällistä ja herkut suorastaan huusivat nimeäni.

Ja se kahvi. Se se vasta hyvää olikin.

Missä sinä joit aamukahvisi tänään?

PC305219 PC305231 PC305234 PC305229


Avainsanoina , , | 4 vastausta

MURUMURUJA

PB131246 PB131316 PB131260

Lupasin teille eilen, että tänään vannotaan ikuista rakkautta eräälle huulipunalle. Tämä se aarre nyt sitten on.

Kerroin jokin aika sitten ihastuneeni toden teolla Ciatén tuotteisiin. Aiemmin olin vain hamstrannut kynsilakkakokoelmaani Ciatén herkkuja, mutta nyt elevenin kautta saamastani yllätyspaketista löytyi niin ihania aarteita, että Ciatén kosmetiikka alkoi vallata vähitellen meikkipussistani yhä enemmän ja enemmän tilaa. Olin sulaa vahaa etenkin näiden huulipunien edessä; siksi Ciatén Murumuru Butter-huulipunat ansaitsevatkin ihan ikioman postauksensa. Murumurut, niinpä, voisiko huulipunalla olla edes herttaisempaa nimeä!?

PB131265 PB131315 PB131259

Murumurulla tarkoitetaan siis tässä tapauksessa murumuru-voita, jota nämä kosteuttavat huulipunat sisältävät aminohappojen lisäksi. Ensiksi ihastuin näiden punien pakkauksiin, sitten sävyvalikoimaan ja pisteenä i:n päälle punien levittyvyyteen. Voidemaisen koostumuksensa ansiosta huulipuna levittyy nimittäin huulille äärimmäisen pehmeästi ja tasaisesti, samalla hellien ja hoitaen kuivia pusuhuulia.

Oman suosikkini löysin sävystä BFF. Nimensä mukaisesti tästä sävystä on hetkessä tullut paras kaverini. Hieman ruskeaan vivahtava sävy on täydellisen pehmeä ja juuri sopivan voimakas minulle, joka toisinaan hieman karttaa liian voimakkaiden sävyjen käyttämistä. Herttaisen kuulas ja tyttömäinen Sweetheart on sen sijaan aivan täydellinen treffi-iltoja ja pikkujouluja varten.

Pretty Stix onkin erinomainen lahjavinkki ystävälle myös tulevaa joulua silmällä pitäen; kaunis pakkaus ei tarvitse ylleen kuin lahjanarun ja pakettikortin, johon pitää ehdottomasti kirjoittaa ”Murulle”.

Suukkoja maanantaihin!

PB131248

*Huulipunat saatu/ eleven.fi. Bloggaajalle ei kerry tuloja linkkien kautta sivustolle ohjautuneesta liikenteestä tai sieltä tehdyistä ostoista.


Avainsanoina , , | 15 vastausta