RUSKETUS YHDESSÄ YÖSSÄ

P1065816 P1065665

Ihanaa huomenta.

Voin miltei kuvitella käyneeni ulkomailla yön aikana. Aivan kuin olisin viettänyt pitkän viikonlopun Barcelonan auringon alla. Paistatellut eurooppalaisessa suurkaupungissa kevätpäivää jonkin kahvilan terassilla ja imenyt samalla itseeni aurinkoenergiaa. Juonut kupillisen espressoa ja jatkanut kaupunkikierrostani. Istahtanut alas rantakadun varrella sijaitsevalle penkille palmujen katveeseen ja suunnannut kasvot kohti aurinkoa. Nauttinut joka sekunnista.

Tällä kertaa ei tarvinnut kuitenkaan edes lähteä kotoa minnekään. Sain kasvoilleni kauniin ja tasaisen päivetyksen vain nukkumalla kauneusunet. Hieman toki tarvitsin apuvoimia. Vita Liberatan Self Tanning Night Moisture Mask teki yön aikana taikojaan.

P1065813 P1065824

Käytän päivettäviä voiteita todella varovaisesti. Kokemukset ovat osoittaneet, että toisinaan itseruskettavien jälki ei ole ihan-sitä-mitä-toivoin, vaikka olisinkin pilkuntarkasti noudattanut käyttöohjeita; kuorinut ja kosteuttanut, antanut kuivua rauhassa ja odottanut. Toisinaan liian oranssi, toisinaan yhtä laikukas kuin dalmatialainen.

Talvi on vienyt mukanaan kuitenkin kaiken värin kasvoiltani. Olen kalpea kuin kalkkilaivan kapteeni ja olenkin jo innokkaasti odotellut sitä ensimmäistä, kevätauringon maalaamaa pehmeää päivetystä, joka saa ihon hehkumaan hyvinvoivana. En ole auringonottaja, inhoan rannalla makaamista, ja kun takaraivossa kolkuttavat faktat siitä, mihin auringonottaminen voi pahimmillaan johtaa, minusta on tullut aurinkorasvojen suurkuluttaja. Siksipä juuri onkin ihanaa, että päivetyksen saa kasvoilleen myös suoraan purkista.

Vita Liberatan Self Tanning Night Moisture Mask on siis kaikille ihonsävyille soveltuva voide, joka levitetään kasvoille yöksi. Naamio kosteuttaa ja heleyttää ja rusketuksen taso syvenee asteittain. Yön jälkeen kasvot voi puhdistaa normaaliin tapaan. Yhden yön jälkeen havaitsin kasvoillani jo selkeän eron — kasvoillani oli hehkeä, tasainen päivetys ja kaiken kukkuraksi kasvojen iho tuntui käsittämättömän pehmeältä ja kosteutetulta. Kun tuotetta käyttää useampana iltana peräkkäin, saavuttaa halutessaan syvemmän päivetystuloksen. Asteittain ruskettavan ja hoitavan naamion kanssa et voi mennä vikaan.

P1065809

Ihanaa, että aurinkoa löytyy tällä hetkellä edes purkista. Muutama auringonsäde piristäisi tätä tammikuuta kyllä kovasti. <3

*Tuote saatu blogin kautta.


Avainsanoina , , | 6 vastausta

KUN NOORA TAPASI BETTEN

P1146079 P1146047 P1146072

Oooohhh — kuukausittain luokseni saapuva boksi ei ole enää väriltään musta eikä se kanna enää samaa nimeäkään! Iloinen yllätys tuo uusi vanha tuttu jälleen kuitenkin oli, kaikista mullistuksista ja uudistuksista huolimatta. Ihana tutustua Bette Box, näytät niin hyvältä!

Oletteko avanneet jo oman boksinne? Toivottavasti en spoilannut keneltäkään ensimmäisen Bette Boxin sisältöä, mutta yritin malttaa postaukseni julkaisemisen kanssa mahdollisimman pitkään, jotta kaikki olisivat jo ehtineet omaan boksiinsa käsiksi. LivBox-historiani aikana olen kaiketi kerran availlut boksia niin, että en valmiiksi olisi jo ollut tietoinen siitä, mitä se on syönyt sisuksiinsa. Tosin spoilaantuminen on joka kerta ollut ihan oma vikani; kerran jos toisenkin olen surffaillut #livbox – kuvia läpi Instagramissa omaa boksiani odotellessa.. Nyt on kuitenkin aika kääntää uusi sivu ja heilutella heipat LivBoxille.

P1146051

Sain uunituoreen Bette Boxin hyppysiini blogin kautta ja koska sisältö oli kerta kaikkiaan niin mieluinen, halusin innostuksissani kirjoitella teille siitä myös oman postauksensa. Ensinnäkin, boksi on kokenut melkoisen muodonmuutoksen! Design on todella raikas ja uudistunut, ja jopa mukana tullut infolappu on päivitetty ulkoasultaan. Mutta mikä ihaninta, ne kaikille tutut säkkäränväkkärät paperisuikaleet on pakkausmateriaalina säilytetty!

Mutta entäpä tuotteet? Tammikuun Bette oli syönyt kitusiinsa melkoisen tehotiimin. Omaksi suosikikseni nousi välittömästi Lumenen Lähde-sarjan kosteusvoide. Supernopeasti iholla taikoja tekevä voide kosteuttaa talven korputtamat kasvot ja hemmottelee ihon nopeasti kuntoon. Lähde-sarjaa olen hehkuttanut täällä aiemminkin ja seison edelleen sanojeni takana. Ripsariuutuuksia testailen aina hieman varoen herkkien silmieni takia, mutta parin päivän testikäytön jälkeen, Maybellinen Falsies Push Up Drama Angel-maskara tulee jäämään meikkipussiini. Näistä tuotteista ei kumpikaan ollut kuitenkaan se, joka kiinnitti ensimmäisenä huomioni. EVO:n Root Canal-tyvisuihkeen suihkepullo oli niin tyylikäs ja sen sivua koristi niin hauska teksti, että tämän purtilon nappasin ensimmäisenä paperisuikaleiden seasta käteeni. Ja juuri tämä on mysteeriboksissa parasta – saatat löytää uusia merkkejä ja uusia tuotteita, joista sinulla ei aiemmin ole ollut hajuakaan!

Uudistuminen ja raikkaat tuulet ovat tehneet ylläriboksille todella hyvää ja odotan innolla kuinka Bette Boxin saaga jatkuu! Toiko Bette mukanaan yhtä ihania fiiliksiä myös muille tilaajille?

P1146064P1146074

*Bette Box saatu blogin kautta.


Avainsanoina , | 10 vastausta