JUOKSE MAALLA!

Matin kevät ja alkukesä on ollut melkoista kipittelyä. Viikko viikolta lenkit ovat pidentyneet ja miehen juoksukunto on parantunut askel askeleelta. Kotiin on kannettu uudet juoksukengät, aktiivisuusmittari ja uusia treenivaatteita, ja pesukone on pyörittänyt sporttipyykkiä kerran päivässä. Taustajoukoissa seisova tyttöystävä on ylpeänä ja innokkaasti seurannut miekkosen matkaa kohti puolimaratonia ja onpa treenailun ilo tarttunut myös Matista minuun- kuntopyörää on tullut sotkettua satojen kilometrien verran ja kaivoinpa eilen jopa omat juoksukenkänikin esiin!

Matin tähtäimessä on siis Tampere Countryside Marathon, joka järjestetään heinäkuun lopussa Teiskossa, idyllisen kesäisissä maalaismaisemissa. Reitti kulkee pohjoismaiden ainoan sisävesivuonon ympäristössä ja vaihteleva maasto upeine maisemineen takaakin juoksijoille ainutlaatuisen maratonkokemuksen. Matti suuntaa maratonin sijasta tänä vuonna siis puolimaratonille ja sen lisäksi tapahtumassa voi lenkikseen valita 12 kilometrin Myllyn lenkin. Ilta huipentuu lopulta Viitapohjan kyläyhdistyksen järjestämään perinteiseen teiskolaiseen kesätapahtumaan, Iltamiin. Aion ehdottomasti suunnata paikan päälle juoksijoita kannustamaan. Matti on innoissaan eritoten siitä, että iso osa juoksusta tapahtuu metsä- ja hiekkateillä asfaltin sijaan. Askel tuntuu taatusti kevyemmältä kauniissa maalaismaisemissa.

Matti on jo kerran aikaisemmin juossut puolimaratonin, joten hänellä on jo hyvin tuntumaa siitä, kuinka rankkaan juoksusuoritukseen tulee valmistautua. Tarkoituksena ei ole juosta verenmaku suussa, vaan kuunnella omaa kroppaa ja nauttia juoksutapahtuman fiiliksestä. Tapahtumaa ovat järjestämässä tuttavamme ja järjestämistä sivusta seuranneena, voin luvata, että siitä tulee upea kesätapahtuma. Siksi halusinkin ehdottomasti vinkata maratontapahtumasta myös teille. Ilmoittautuminen on nyt käynnissä, tavataan Teiskossa heinäkuussa!

Näillä matkaeväillä Matti on tehnyt rennosta treenailusta kohti puolimaratonia mentäessä mukavampaa:

”Välineurheilla saa ja pitääkin välillä. Panosta kunnon juoksukenkiin, vertaile eri vaihtoehtoja mielellään asiantuntevan myyjän kanssa ja on sanomattakin selvää, että kenkiä kannattaa koeajaa kunnolla ennen puolimaratonille pinkaisemista.”

”Toisinaan lenkki kulkee kevyemmin, kun matkaan nappaa kaverin.”

”Älä juokse aina samoissa maisemissa. Lenkkireittejä kannattaa vaihdella etteivät tutut nurkat ala maistua puulta. Samalla saat treeniä erilaisissa maastoissa ja korkeuseroissa.”

”Siinä missä nestetankkaus pitää muistaa kesäfestareilla, siitä tulee huolehtia myös kesälenkeillä. Aurinkoisilla lenkeillä hiki lentää ja kiusaksi saa nopeasti päänsäryn, jos vettä unohtaa juoda.”

”Pidän treenin monipuolisena. Pelaan puistofutista sekä sulkapalloa ja olenpa myös testaillut Yogaiaa! Joogaaminen sopii erinomaisesti kaveriksi juoksemiselle.”

Olisiko teillä juoksijakonkareilla vielä heittää viime hetken treenivinkkejä Masalle?

enkku2-1-1-1

This summer is all about running! Matti is going to participate in Tampere Countryside Marathon on July. This unique and exciting new happening is held in Teisko, in the beautiful countryside. Be there!


Avainsanoina , | 8 vastausta

TUPLATREFFEILLÄ FRANSIN & MARIEN KANSSA

Edellisistä treffeistä olikin ehtinyt vierähtää jo tovi! Silloin tällöin tekee niin hyvää lähteä pois kotinurkista syömään yhdessä jonnekin. Vaikka olemmekin olleet Matin kanssa yhdessä jo reilun seitsemän vuotta, ajatus treffi-illasta saa edelleen perhoset pörräämään mahanpohjassa ja olon kovin iloiseksi. Eilen nappasin miekkoseni mukaan ja suuntasimme testaamaan Bistro Frans & Marien ranskalaisuutta ja paikallisuutta henkivää menua ja tunnelmaa.

Frans & Marie on osa maanlaajuista Frans & les Femmes-ketjua ja bistro korvaakin Tampereella aiemmin samaisella paikalla olleen Fransmannin. Bistroketjun idea on mielestäni todella mielikuvituksellinen; Fransilla on nimittäin eri heila jokaisessa ravintolakaupungissa ja Marie onkin saanut nimensä Tampereella vaikuttaneen Marie Nottbeckin mukaan. Ihana ripaus paikallisuutta!

Frans & Marie tarjosi meille kolmen ruokalajin illallisen ja ystävällisen ja asiantuntevan palvelun ansiosta onnistuimme valitsemaan todella monipuolisia ja maukkaita annoksia eteemme. Alkuruokana pääsin testaamaan ranskalaista juustolautasta, josta mieleeni jäi eritoten suussasulava Brie-juusto. Matin lautaselta otin maistiaisina myös Lyonin salamimakkaraa, joka vei miltei kielen mennessään. Alkuruuat sopivat erinomaisesti jaettaviksi ja Mattikin sai osansa lautaseni juustovalikoimasta.


Yllä olevan kuvan onnellinen hymy sen sijaan kertoo kaiken oleellisen Matin fiiliksistä. Päivän annoksena ollut pihvi vei Matin sydämen ja pihvi katosi lautaselta niin nopeasti, etten ehtinyt lainkaan saamaan siitä maistiaisia. Oma pääruoka-annokseni oli tosin niin täyttävä ja maukas, etten olisi malttanut antaa palastakaan siitä poikaystävän kitusiin. Talon erikoisuus, Näsijärven kuha tamperelaisella ohrarievällä, on ehdottomasti yksi parhaista syömistäni ravintola-annoksista ikinä.

Tilaa jäi vielä hitusen jälkiruuallekin. Mustikat ja mousse katosivat kitusiini kahvin kaverina alta aikayksikön ja Matin valitsema lämmin suklaakakku suorastaan suli suuhun. Matti ei edes ole jälkiruokien suuri ystävä, mutta tällä kertaa teki kuulemma mieli nuolla lautanen putipuhtaaksi. Frans & Marie tekikin meihin treffi-illallisen aikana melkoisen vaikutuksen ja tämän kaksikon luokse suuntaamme taatusti toistekin tuplatreffeille.

Koska Paris is always a good idea. Merci beaucoup Frans & Marie.

*Illallisen meille tarjosi Frans & Marie.

enkku2-1-1

Bienvenue a Tampere! Frans & Marie is a new restaurant located in the heart of Tampere and yesterday, me and Matti got a chance to try out their delicious menu. Let the pictures speak for themselves.


Avainsanoina , | 6 vastausta