ONNELLINEN HERKKUHETKI

Palataan hetkeksi vielä maaliskuun herkkuhetkiin. Kamerani muistikortilta löytyi nimittäin suussasulavan herkullisia kuvia muorini 80 v.-syntymäpäiviltä, joita juhlistimme lähipiirin kesken muun muassa iltaa viettäen Panimoravintola Plevnassa. Seurueeseemme kuului niin lihan- kuin kasvissyöjiäkin, joten synttäri-illallisen paikka valikoituikin lopulta hyvän sijainnin, sankarin mieltymysten ja kattavan menun perusteella. Tarkoituksena olikin saada mahat täyteen ja jatkaa juhlia vielä illallisen jälkeen toisaalla.

En ole aiemmin käynyt syömässä Plevnassa, vaikkakin panimoravintolan terassilla on tullut piipahdettua parikin kertaa. Olin kuitenkin kuullut huhuja hurjan hyvästä ja jopa ehkä legendaarisesta Plevnan makkarapannusta ja moni ystävistäni oli kehunut paikan leppoisaa tunnelmaa. Oluen ystäville Panimoravintola on varmasti varma valinta, laaja valikoima panimon tuotteita takaa nimittäin sen, että makunystyrät pysyvät tyytyväisinä.

Ruokaa odotellessa mummu pääsi availemaan myös syntymäpäivälahjojaan, ja eräästä paketista löytyi muorille aivan ihana uusi lemmikki! Roosa oli virkannut muorille lahjaksi oman alpakan ja sankaritar liikuttui lahjasta niin silminnähden kovasti, että alpakka taisi löytää saman tien paikkansa muorin sydämestä. Lahjojen jaon jälkeen olikin jo aika alkaa herkutella.

Meidän porukkamme viihtyi ravintolassa äärimmäisen hyvin. Olemme melko leppoisaa ja rentoa porukkaa, ja ympäristö sopi aivan täydellisesti mukavaan illanviettoon. Sankari nautti tunnelmasta, ruuasta ja hämmästelimme kaikki sitä, kuinka nopeasti 12 hengen seurueemme sai ruuan pöytään. Osa porukasta tilasi herkullisen burgeri-annoksen, yksi lohisalaatin, toinen kanaa, eikä kukaan löytänyt annoksestaan mitään huonoa sanottavaa. Ruoka maistui erinomaiselta!

Se makkarapannu jäi tällä kertaa testaamatta, mutta siinäpä hyvä syy suunnata Plevnaan uudemman kerran.

Onko Panimoravintola Plevna herkkuhetkineen teille jo tuttu juttu?

enkku2-1-1

My grandma celebrated her 80th birthday on March, and we gathered together to celebrate this big day in Panimoravintola Plevna here in Tampere. Here’s some pics of the delicious menu, happy feelings and the birthdaygirl.


Avainsanoina , | 6 vastausta

PÄIVÄN ASU: SINISTÄ & ORANSSIA

curiousnoora

Tänään syödään mustaamakkaraa aamupalaksi, tehdään päiväkävely Tammerkosken varrella, piipahdetaan munkkikaffeille Pyynikin Näkötornille, popitetaan Popedaa autoradiosta, ihaillaan näkymiä Näsinneulasta ja illalla tavataan torilla. Jos päivää viettäisi paljasjalkaisen manselaisen toiveiden mukaan, se sujuisi kutakuinkin noin.

En edelleenkään ole kääntänyt takkiani tai vaihtanut fanipaitani värejä, mutta olisihan se nyt huumaavan hienoa jos tamperelaisten kiakkokausi päättyisi mestaruuteen. Siksi päivän toiveasussa pukeudutaan tänään oranssiin ja siniseen. Ja jos oikein alkaa hävettää, voi päälle kiskaista trenssin, jonka alle piilottaa fanipaitansa. Silmiin kerros sinistä ripsaria ja hallille. Jep, mäkin olen taaaaas menossa. Olen niin kova jääkiekkofani, että illalla voisi harmittaa pirusti jos en olisi hallissa. Siispä ilveskissanainen hipsii tänäänkin Hakametsään. Mutta mitään fanipaitoja en päälleni pue, oranssi ja sininen eivät vaan yksinkertaisesti käy väriyhdistelmänä yhteen..

image (2)

Äitini oli viime viikolla katsastamassa autoaan ja yhtäkkiä kännykkääni ilmestyi viesti:

Äiti: ”Patrik Laine sai kortin, minä ja Aamulehden toimittajat pääsimme ensimmäisenä onnittelemaan.”
Noora: ”Apua! Vau! Missä selfie?”
Äiti: ”No ei otettu.”
Noora: ”Mitä?! Miksei?! Nimmari ees?”

Eikä mennyt kauaakaan, kun Whatsappiin kilahti tuo kuva. Mami oli vielä kipittänyt uudestaan jutulle, kun päätti, että kuva on sittenkin saatava.

Ja nimmarikin löytyy. Kirjoitettuna pysäköintilappuun.

Tätä ihmepoikaa myönnän hieman jopa fanittavani.

enkku2-1-1

It’s hockeynight! Go Tampere, go!


Avainsanoina , | 6 vastausta