KIHLALAHJOTUT

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

engagement

Toivottavasti kukaan ei vielä pode kihlajaisähkyä, sillä luvassa on vielä yksi lupaamani postaus 15.6. järjestetyistä kihlajaisistamme. Pääsette kurkistamaan mitä lahjapöydästämme löytyikään.

Emme toivoneet kihlajaislahjaksi mitään, sillä pitkään yhdessä asuneina meillä oli kodinkoneet ja muut tarpeelliset jutut jo hankittuna, emmekä tällä hetkellä tarvinneet mitään. Siksi olikin äärimmäisen liikuttavan ihanaa, että vieraamme olivat keksineet meille vaikka mitä ihanaa lahjaksi. Ja mikä ihaninta, koti tuoksui miltei pari viikkoa juhlien jälkeen kukkakaupalta, kun saimme nauttia upeista kihlajaiskimpuista joka huoneessa!

Olin onnesta sykkyrällä, kun paketeista paljastui esiin muun muassa uudet aterimet. Vanhat olivatkin jo sen verran kulahtaneet, että nyt pääsemme keräämään upouutta sarjaa. Kupliva korkattiin jo illalla, kun kilistelimme hyvin sujuneita juhlia ja rakkaiden vanhempiemme lahjojen avulla saamme tehtyä syksymmällä vaikkapa pienen viikonloppureissun Euroopassa. Olin tuolloin niin herkässä mielentilassa, että nyyhkytin jopa lukiessani onnittelukorttien ihania runoja.

Kaiken tuon kukkameren joukosta on esiteltävä eritoten yksi lahja, jossa oli mielestäni upea ja mielikuvituksellinen ajatus takana. Olen norppakummiudestani täälläkin usein kirjoitellut ja arvostan lahjoja, jotka ovat ”luontoystävällisiä”. Roosa poikaystävineen toi meille nimittäin kehystetyn diplomin lahjaksi, josta selvisi, että he olivat nimissämme lahjoittaneet WWF:lle rahaa Suomen metsien suojelutyötä varten. Lahja oli loppuun asti mietitty, sillä kehys oli piilotettu ihanaan Vallilan paperikassiin, jota koristivat metsässsä huhuilevat pöllöt. Aivan ihanan liikuttava lahja! Napatkaahan tästä idea talteen, sillä WWF:ltä löytyy lukuisia tälläisiä lahjoituskohteita.

Ja ai niin, saimmehan me myös sen kyseenalaisen kihlajaislahjan..

Suuri kiitos vielä jokaiselle kanssamme juhlineelle, ja tietysti teille, jotka olette minut kerta toisensa jälkeen saaneet liikutuksen kyyneliin kommenteillanne. <3

enkku2

One more engagement-post coming up! As I promised, I also wanted to make a post about our engagementgifts. Our family surprised us with amazing gifts and everyone of them was so special. And those bouquets! So stunning! I have been feeling so lucky and happy for a few weeks now that I don’t want this feeling to end ever. I wish you all a happy day.


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina , | Vastaa

NOORAN & MATIN KIHLAJAISET

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Pidimme meidännäköiset kihlajaiset. Hyvin vaatimattomat ja pienet juhlat, jonne kokoontui lähipiirin rakkaita nostamaan kanssamme maljan. Emme googletelleet sen enempää faktoja siitä kuinka kihlajaisia pitäisi juhlia, vaan järjestimme juhlat parin päivän varoitusajalla juuri sellaisiksi kuin itse halusimme.

Alun perin suunnittelimme viettävämme kihlajaisia vasta myöhemmin kesällä, mutta lopulta ajatus kaatui malttamattomuuteemme. Kun kerta sormukset pujotettiin sormiin 15.6.15 oli juuri silloin myös aihetta juhlaan. Osasyynä oli myös lähipiiri, joka oli niin innoissaan, että porukka halusi päästä juhlimaan heti!

Päätin mennä tarjottavien suhteen siitä missä aita on matalin. Ja samaa periaatetta sovelsin tarjoiluun! Jotta sain kattauksesta yhtenäisen näköisen hankin kertakäyttöastioita ja helposti esille aseteltavia naposteltavia. Pahvibokseihin (S-Market) laitoin muun muassa vaahtokarkkeja, suolatikkuja ja poppareita ja jäljellejääneet boksit annoin vieraiden mukaan evääksi. ;) Kakku löytyi onneksi valmiina ja helposti Leivon Leipomosta ja vaikka kuinka olisinkin halunnut väkertää kakun itse, tulin siihen lopputulokseen, että kakun tekeminen maksaa miltei yhtä paljon ja vie järjettömästi enemmän aikaa kuin kakun ostaminen valmiina. Suolaista tarjottavaa tarjosimme vieraille iltapalana, kun Matti grillaili meille parvekkeella iltapalaksi grillimakkarat.

Alkumaljat kilisteltiin yhdessä vieraiden kanssa ja olin enemmän kuin onnellinen siitä, että kaapista löytyi yksi blogikamppiksen myötä saatu pullo Tosti Astiatuo kesäinen juhlajuoma sopi kihlajaismaljoihin paremmin kuin hyvin! Olin säästellyt tuota pulloa spesiaalia tilaisuutta varten ja tämä jos mikä oli hyvä syy korkata pullo.

Emme varsinaisesti kutsuneet ketään juhliimme, vaan lähinnä infosimme vanhemmillemme, sisaruksille, mummulleni ja lähipiirille, että kihlakakkua olisi nyt tarjolla. Tunnelma oli kovin lämminhenkinen ja onnellinen. Ei sen suurempaa hössötystä, vain ihanaa illanviettoa rakkaiden kanssa.

Olen kommenteistanne ymmärtänyt, että teitä kiinnostaa mahdollisesti jatkossakin hääaiheiset (kääk!) postaukset. Kihlalahjoista ajattelin vielä yhden postauksen tehdä, mutta josko sitten nämä bailut olisi saatu pakettiin. Seuraavia odotellessa.. ;) Löydät kuitenkin tarinan kihlapäivämme takaa täältä ja jos haluat kurkata millaiset sormukset valitsimme, löydät postauksen rinkuloistamme täältä.

Sitä ennen olisi kuitenkin mielenkiintoista kuulla kuinka te olette juhlineet kihlajaisianne?



enkku2

Pics from our engagement-party. That must have been one of my happiest days ever.


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina , | 23 vastausta