KIHLAJAISKIVAA

CURIOUSER & CURIOUSER | sisustus

Olen ollut jo miltei 2 ½ kuukautta rengastettu nainen. Onpa kesä vierinyt kovaa vauhtia ohi. Jokohan niitä häitäkin pitäisi _ihan oikeasti_ alkaa suunnitella?

sukat makkaralla kannu

Rakkaat ystävämme ovat muistaneet meitä tänä kesänä kihlajaislahjoilla ihan herkistymiseen asti. Te olette kaikki niin ihania! Olemme saaneet kerta toisensa jälkeen huomata, kuinka onnellinen lähipiirimme on puolestamme ollut ja noin kaksisataa kertaa olemme saaneet kuulla lauseen ”no oli tätä jo odotettukin”. Jopa te lukijat olitte sitä mieltä!

curiousnoora1

Viimeksi pari viikkoa sitten saimme jälleen aivan ihanan paketin, ihanan rakkaalta Team Moukolalta. Tämä paketti oli nyt kuulemma enemmän minulle, se edellinen Matille. Matti saa rauhassa vihellellä pilliinsä sillä välin, kun minä teen upeita kattauksia uuden kannumme ympärille.

sukat makkaralla kannu sukat makkaralla kannu

Iina alkaa tuntea minut jo pelottavan hyvin. En edes itse tajunnut ennen lahjan saatuani, että meiltähän puuttuu ihan oikeasti kaunis lasikannu keittiöstä! Tyyppi oli ollut vielä niin superi, että oli valinnut väriksi kauniin sinisen, joka sopii täydellisesti yhteen Satumetsä-astioitteni kanssa. Apua kuinka ihana lahja!

Sen lisäksi, että kannu sopii keittiöömme kuin nenä päähän, se on myös muotoilultaan niin kaunis. Anu Penttisen suunnittelemat Marimekon Sukat makkaralla-lasiastiat ovat aina olleet kovasti mieleeni ja nyt voinkin alkaa kartuttaa kokoelmaani. Kannu on ollut jo ahkerassa käytössä, sillä kesän raikkaimmat juomat syntyvät tuohon vetoisuudeltaan litran kokoiseen kannuun näppärästi. Kun kannun aamulla täyttää jääkaappiin vedellä ja pitää huolen siitä, että se iltaan mennessä on litkitty tyhjäksi, tulee riittävästä vedenjuonnistakin pidettyä paremmin huolta. Maustan nykyään vesiä hedelmillä ja marjoilla; lempparivesi syntyy nektariininsiivuista ja pakastetuista mansikoista, jotka toimivat samalla myös jääpaloina.

… näin ihanan lahjan jälkeen on ihan noloa unohtaa Iinan nimpparit. Julkiset onnittelut ovat siis paikallaan. ♥__♥

sukat makkaralla kannu

Edellisen postaukseni kihlajaislahjoistamme löydät täältä : KIHLALAHJOTUT

enkku2

I love being engaged! Especially when our loved-ones are spoiling us with these kinds of presents! My dear friend Iina and her family gave us this beautiful, Sock Rolled Down-pitcher from Marimekko as a gift. I love it, it’s perfect for our kitchen. Thank you so so much.


Kategoriat: sisustus | Avainsanoina , , | 11 vastausta

KIHLASORMUSDILEMMA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Olen edelleenkin tyytyväinen valintaani. Kihlasormukseni on aiheuttanut minulle nyt kuitenkin hitusen päänvaivaa.

Olen melko pienisorminen morsmaikku ja olinkin todella hämmästynyt, kun mieluinen sormus löytyi niin, että sitä ei tarvinnut lainkaan pienentää. Koko 15 ½ sopi nimettömään täydellisesti ja asian varmistaakseni käytin sormusta viikon ennen kaiverrukseen viemistä. Ei mitään ongelmaa. Sormus pysyi menossa komeasti mukana.

Liekö sitten syynä lämpötilojen vaihtelut vai mikä, mutta saatuani sormuksen takaisin se on alkanut tuntua aivan liian löysältä. Tai noh, ajoittain. Välillä en saa sitä pois kuin saippualla, toisinaan se hulahtaa liiankin helposti irti. Olenkin nyt pähkäillyt jo hetken, että välttääkseni ”apua, sormukseni on tippunut jonnekin”-paniikin, olisin vielä pienennyttänyt sitä. MUTTA. Entä jos siitä sitten tuleekin liian pieni ja sellaisina päivinä, kun sormia turvottaa, en saakaan sitä edes sormeeni.

On minullakin ongelmat. Mutta edessämme on sormuksen kanssa vielä niin pitkä tulevaisuus, että pitäisihän meidän tulla toimeen.


Ongelma ratkeaa kertaheitolla hitusen pienemmällä stopparisormuksella, mutta olen jo muutaman kerran saanut selitellä, että ”ei, en ole mennyt naimisiin, vaikka sormessa kaksi sormusta onkin”.

Tai sitten vaan mennään pian naimisiin, niin kihlasormuskaan ei pääse hukkumaan.. ;)

enkku2

I’m still very much in love with my engagement-ring (and my fiancee ofc ;), but I have a small dilemma. It feels like I have chosen a bit too large ring and now I’ll have to take it back.. OR. Of course we could get married sooner than planned so my weddingring would keep the diamond-ring safe..


Kategoriat: muoti | Avainsanoina , | 17 vastausta