Miltei 32 vuotta siinä vierähti, ennen kuin astuin jalallani Muumilaaksoon. Tuossa ajassa on siis ehtinyt kerryttää jo melkoisesti odotuksiakin tuon Naantalissa sijaitsevan maamerkin suhteen. Älkää ymmärtäkö väärin, minut olisi varmasti kiikutettu jo aikaisemminkin muumeja tapaamaan, mutta kiinnostukseni hieman karrikoidusti toteutettuja muumihahmoja kohtaan on ollut kovin vähäistä, ja kierrän kauppakeskuksissakin aina kaukaa kaikki hahmopukuihin pukeutuneet kesätyöntekijät. Nyt tarjoutui kuitenkin äärimmäisen hyvä tilaisuus päästä näkemään, millainen Muumimaailma olisi 31-vuotiaan silmin. Tiesin siis jo etukäteen, että hahmojen kainaloihin en änkeäisi selfieitä ottamaan, mutta halusin nähdä millaiseen miljööseen tuo ihastuttava maailma on rakennettu.
Ruusuiset ajatukseni uimakopin luona otetuista asukuvista Muumi-paidassani Drontti Edwardin vahtiessa taustalla sain unohtaa kuitenkin heti, kun tajusin, kuinka moni muukin halusi ikuistaa itsensä ja jälkikasvunsa tuolla samaisella laiturilla. Se siitä kuningasajatuksesta sitten, vaihdoin taktiikkaa ja päätin jakaa teille kuvia iloisesta retkipäivästämme – kuten näkyy, hymy on leveä joka kuvassa, joten paikka vakuutti todistetusti myös tällaisen hieman varttuneemman Muumi-tyypin!
Muumimaailma on rakennettu saarelle, mikä luo alueelle todella spesiaalin ja ihastuttavan tunnelman. Arvostin kovasti myös sitä, että erilaiset myymälät, ravintolat ja putiikit on koottu yhteen pisteeseen, jolloin Muumitalosta, uimakopista ja esimerkiksi Alisan mummon mökistä saa nauttia ilman narunvetopainetta tai ajatuksia ostoksista. Kaikki ihastuttavat muumeista tutut kohteet on siis rauhoitettu erilleen eikä esimerkiksi Muumitalon eteisessä myydä matkamuistoja. Fiilis todella on siis sellainen kuin Muumitaloon astuessa oikeasti varmasti olisi!
Tällaisissa kohteissa itse ihastelen ennen kaikkea niiden yksityiskohtaista tarkkuutta ja myönnän olleeni jo Muumitalon terassilla seisoskellessani todella innoissani. En olisi lainkaan pistänyt pahakseni jos Muumimamma olisi kantanut tarjottimen eteeni ja olisimme siinä teehetken lomassa kuunnelleet Nuuskamuikkusen musisointia läheiseltä sillankaiteelta. Kerroksia talossa oli monta, mutta veikkaan, että sateisena päivänä talossa olisi enemmän tilaa ja vähemmän väkeä paikkojen tarkemmalle tutkiskelulle. Nyt liikuin joukon mukana enkä malttanut jäädä tientukkeeksi juurikaan kuvailemaan.
Myönnän olevani tällaisissa paikoissa elementissäni, enkä häpeile sitä yhtään. En aio koskaan karistaa harteiltani lapsenmielisyyttäni enkä taatusti ollut paikan ainoa aikuinen, joka kiljahteli innosta tuttuja paikkoja nähdessään. Sain tosin edessämme kulkeneen seurueen nauramaan melko äänekkäästi, kun huudahdin yhtäkkiä: ”Kato iskä, Nipsu!”, kun tuo lempparihahmoni marssi meitä kohti. Kun on lapsuutensa katsellut näitä maisemia televisiosta, oli sydän suorastaan kippuralla, kun pääsi nyt itse astelemaan samoissa maisemissa. Ja seurueemme pieni kolmivuotias oli vähintään yhtä innoissaan kuin minä!
Yhtä asiaa jäin kuitenkin kaipaamaan. On toki hienoa, että Postista saa lähetettyä muumipostikortteja maailmalle ja matkamuistomyymälästä löysin ihanan hupparin, mutta.. Mutta missä ihmeessä on Muumimaailman oma Arabian muumimuki? Jos Japaniinkin rakennetussa teemapuistossa niitä myydään, kyllä Naantalin maailmallakin pitäisi olla omansa.
Nyt tämä Niiskuneiti on siis kokenut jälleen jotakin uutta ja antaa rohkaisevan potkun pyllylle myös muille aikuisille, jotka ovat miettineet kannattaako päivärannekkeesta maksaa 30 euroa. Käy rohkeasti kurkkaamassa hymyileekö noita kuin Naantalin aurinko ja jos hyvin käy, saatat jopa törmätä Satupolulla Tiuhtiin ja Viuhtiin..
